Sarasvuo ja alkoholi

Tänään taas leppoisa sunnuntai, sai nukkua pitkään ja odotettavissa on jälleen Puja ja paljon laulamista. Tällä kertaa tuo Puja sujuu ehkä kivuttomammin kun meitä on tuplamäärä aikaisempiin kertoihin verrattuna mikä tarkoittaa sitä että ei ole niin suuria paineita laulaa koko ajan :D

Iltapäiväksi on luvassa joogaterapiatunnilla Jooga Drishtiä, harjoituksia silmille.

Tässä aamupuhteiden äärellä luin taas tärkeimpiä uutisia mistäpä muualtakaan kuin iltasanomien sivuilta ja löysin Sarasvuota koskevan uutisoinnin, jossa mies oli myöntänyt olevansa alkoholin suurkuluttaja. Oon tästä alkoholista jo jeesustellut aiemminkin mutta haluan miettiä tätä asiaa lisää koska tuo on mulle aika läheinen asia ja varmasti monelle muullekin.

Ensinnäkin se että alkoholistiksi ei tarvitse syntyä vaan siihen voi puhtaasti oppia. Meillä kenelläkään ei ole sisäistä pakonomaista tarvetta dokata ja sitä myötä alkoholisoitua. Mutta tämä meidän kulttuuri, tai se maailma missä me ainakin Suomessa eletään on niin kannustava tuohon alkoholin suurkulutukseen että ei me edes nähdä että on elämää alkoholin ulkopuolella. Pikkuhiljaa me totutaan siihen että se alkoholi on osa meidän jokapäiväistä elämää, ja ajatus siitä että olisi vaikka juhannuksen selvinpäin on yhtä mahdoton kuin intialaiselle aloittaa jotain aikataulun mukaisesti. Sellaista mahdollisuutta ei siis edes pidetä realistisena. Tai jos päätetään joku vappu olla selvinpäin niin se tarkoittaa yhtä kuin luopumista jostain ja suurta kärsimystä.

Toinen hyvä ajatus tai huomio ennemminkin oli se että kun kaveri oli palauttamassa pulloja viikottain Alkoon ja huomannut että annoksia meni säännöllisesti 30-40 viikossa niin onhan se jo merkki suurkulutuksesta. Itsekin noita lukuja joskus mietin ja laskeskelin niitä rajoja silloin kun käytin. Jotenkin sitä vain kieltää itseltään totuuden, tai ainakin keksii hyviä tekosyitä; koska tällä viikolla oli pikku joulut ja viime viikolla oli opiskelijabileet ja ensi viikolla on kaverin tuparit. Kissanristiäisiä on, ja tulee olemaan aina, mutta jos niiden antaa olla syy jatkuvalle alkoholin ylikulutukselle niin lohduton on tulevaisuus.

Itse en koskaan käyttänyt punaviiniä päivittäin ruoan kanssa tai muutenkaan tissutellut vaan juominen painottui rehellisesti viikonloppuihin ja nuo viikonloput olikin aika kosteita melko usein. Ja todella kovalla innolla niitä kissaristiäisiä aina odotti jotta pääsi ”pitämään hauskaa”. Toki osasin joskus tissutellakin mutta melko useasti lähti mopo lapasesta. Jos uskoisin alkoholismin periytymiseen niin voisin siis sanoa että geeneissä olisi edellytykset alkoholisoitumiselle. Olen kuitenkin päättänyt valita toisin.

Sarasvuon kolmas huomio oli se että vaikka suoraan voi huomata että käyttää alkoholia liikaa niin ei sitä välttämättä näe haitallisena. Työt voi hoitaa hyvin ja perheessäkin voi asiat olla ihan hyvin. Mutta sen huomaa siinä kun ottaa etäisyyttä asiaan, eli kun lopettaa dokauksen niin voi huomata että mikä merkitys sillä viinalla onkaan ollut elämässä. Yhtäkkiä energiaa on niin paljon enemmän kuin ennen ja vireystaso nousee ihan eri tasolle ja muutenkin maailma näyttää paljon paremmalta paikalta elää.

Mä oon tyytyväinen että tällaisia heränneitä ihmisä kuten Sarasvuo tulee julkisuuteen ja antaa tuolle asialle kasvot. Tässä maassa (Suomessa) on noita alkoholiongelmaisia niin paljon jotka eivät koskaan voi myöntää että alkoholi on heille ongelma ja se johtuu siitä että heillä on vielä työ ja asunto ja saattaa jopa olla perhe. Alkoholistina pidetään sitä pummia joka omassa oksennuksessaan paskat housuissa nukkuu puiston penkin alla. Nuo ns. puistokemistit on kuitenkin lopulta aika pieni ongelma meidän maassa, meillä suurempi ongelma on niissä hiljaisissa juopoissa jotka elää taviksina muiden joukossa ja odottaa kuin kuuta nousevaa että tulis perjantai ja happy hour.

Amman kanssa oli taas kerran hyvät keskustelutuokiot! Mun yllätykseksi Amma halusi tänään nähdä mut vaikka ei pitänyt olla mun vuoro. Vähän häkellyin kun en ollut valmistautunut (eli keksinyt ongelmia) ollenkaan enkä tiennyt mistä olisin puhunut. Ajattelin sitten kysyä Amman mielipidettä siihen että kun mulla on tämä ehtymätön tarve matkustella ja kokea uutta, mutta samaan aikaan mulla on melko varma halu siitä että olisin valmis asettumaan ja jopa perustamaan perheenkin jos nyt sellaiset olosuhteet jostain syystä ilmaantuisi joskus. Olo on kuin olisi skitsofreeninen, kaksi eri tyyppiä taistelee mun sisällä. Toinen haluaa nähdä maailmaa ja matkustella ja oppia ja kokea uusia asioita ja toinen haluaa vakiintua ja asettua. Ja itse näen että nämä kaksi ei oikein voi olla tasapainossa keskenään. Amma rauhassa kuunteli mun ajatuksia ja sanoi siihen suoraan että: ”Matkusta! Matkusta vaikka vuosi tai kaksi ja kierrä maailmaa niin että kovin halu kokea uutta ja reissata laantuu. Sen jälkeen perusta perhe koska se sun täytyy tehdä. Ja jos oot fiksu niin perheen kanssa voit reissata myös.”

Tätä jään hiljaa pohtimaan.


Ja sellainen kysymys tuli tässä vastaan että: Jos Harry Potter on niin hyvä taikomaan kuin väitetään, niin miksei se oo taikonu ittelleen parempaa näköä että pääsis niistä rilleistä eroon??