Suomessa

Viimeiset pari viikkoa olivat melko pitkät. Ja niihin mahtui paljon kaikenlaista. Pari tietokoneen laturia räjähti ja tuhlasin niihin rahaa ja kun viimeinen räjähti niin päätin että nyt ollaan loppuaika ilman tietokonetta.

Mulla oli myös toinenkin kohtaaminen käärmeen kanssa mutta tällä kertaa se ei tapahtunut omassa huoneesssa vaan ulkona hutissa eli meidän huvimajassa. Sekä käärme että minä poistuttiin todella nopeasti tuolta huvimajasta kun huomattiin toisemme.

Viimein koitti 25.3. ja se oli viimeinen kurssipäivä. Oli varsin epätodellinen olo että yhtäkkiä kaikki oli ohi, kaikki se mitä oltiin tehty 6kk putkeen oli loppunut eikä ollut enää pakko tehdä mitään. Tuntui hyvältä ja oudolta. Sen jälkeen tuli 26.3. päivä joka oli siivous ja pakkauspäivä ja lähdin tuolloin illalla taksilla Ashramista Chennaihin lentokentälle. Matkaa aloin tekemään noin klo 22.30, olin Chennaissa klo 01, lento lähti klo 04, Lontoossa noin klo 9 ja sieltä jatkolento pikaisesti Helsinkiin ja Helsingissä klo 16.20, matkaa tuli taitettua noin vuorokausi. Raskain osuus tuosta oli lento Chennai-Lontoo välillä kun matkaseurana oli vieressä intialainen ja hänen 2 lastaan joista toinen vähintään itki koko ajan taukoamatta noin 11 tuntia kestävän lennon ajan. Siinä alkoi olla oma "jooginen" kärsivällisyys koetuksella ja kelailinkin jo siinä välillä että jos ikkunat olis auki koneessa niin saattaisin toisen kakaran paiskata ikkunasta. Tämä rakas intialaisperhehän siis istui siinä yhden penkin päässä minusta ja se rääkyminen taukosi jossain välissä siksi ajaksi kunnes vaippaa mentiin vaihtamaan vessaan ja sen jälkeen huuto jatkui aina Lontooseen asti. Eipä ole näin raskasta matkaa ollut ikinä. Onneks se on nyt ohi!

Tuntuu todella hyvältä olla kotona! Raikasta ilmaa. Ja tuntuu todella käsittämättömältä kun on niin hiljaista!!! Mahtavaa!!! On hyvä olla Suomessa!

Matka oli onnistunut kokonaisuus. Paljon uutta opin, koin ja näin. Se millä tavalla muutuin, ei mitään käsitystä, mutta sen oon oppinut että omia muutoksia ei pysty näkemään ennen kuin saa omaan elämään perspektiiviä ja aikaa kuluu...eli parin vuoden päästä voin nähdä mitä puoli vuotta Intiassa teki minulle. Mutta varmasti teki hyvää, koska nyt tykkään kylmästä ja arvostan kaikkea mitä täällä Suomessa on, jopa loskaa!!

Jokaisen pitäis joskus lähteä Suomesta "vaiho-oppilaaksi" jonnekin kolmannen maailman maahan, jotta oppisi paremmin näkemään mitä meillä oikeasti on täällä Suomessa, ja oppisi paremmin arvostamaan niitä asioita joita meillä on eikä itkemään niiden perään mitä meillä ei ole.

Puolikas vapautta jo

Kylläpä on helpottunut olo kun sain eilen palautettua lopputyön. Ei tarvi enää sitä ajatella, eikä muitakaan raportteja. Tämän koulutuksen raportit ja tehtävät on nyt hoidettu. Tänään oli viiminen tunti jonka pidin eli ei ole enää opetusharjoitustuntejakaan. Saadaan viimeiset tunnit opettaa omalla kielellä mikäli näin halutaan ja tottakai mä opetin tänään suomeksi. Pieniä haasteitahan siinä oli jotta sain viestin perille ja myönnettäköön että käytin välillä englantia apuna. Mutta periaatteessa kun opettaa muutamat avainsanat, oikea ja vasen, 1-9 numerot, sisään ja uloshengitys niin siinähän ne onkin mitä tarvii, loppu hoituu "yhteisellä" sanskritin kielellä, eli tässä vaiheessa kun jengi tietää mitä pitää tehdä niin kun sanoo asanan tai kriyan nimen niin tiedetään jo että mitä tehdään. Hienosäätö tapahtui sitten suomeksi aina mistä kukaan ei mitään tajunnut. Ihan hyvä kokemus itselleni koska niin vähän on tullut käytyä Suomessa joogatunnilla että en ole ollenkaan varma miten noita tunteja ohjataa suomeksi. Ruotsissakin ollessa kaikki tapahtui englanniksi.

Tunti oli tosi onnistunut ja nautin kyllä opettamisesta aika paljon. Jotenkin se tuntuu luontevalta kun on opettanut ja ohjannut muutenkin niin paljon että ei sitä itse esillä oloa jännitä,enemmänkin niitä asiavirheitä mitä voi tehdä aika paljonkin kun on kyse hatha joogasta. Palaute oli hyvää ja kannustavaa ja kerrottiin että mun kannattaisi alkaa opettamaan. Ehkä alankin...joskus.

Nythän tää on sit sellaista kotiinlähdön odottelua loppuaika kun ei mitään suurempia tai virallisia velvollisuuksiakaan enää ole. Huomenna sunnuntaina meillä on nimenantamistilaisuus Pujassa, eli ei enää Anssia tunneta huomisesta lähtien näissä piireissä. Aika outoa tällä tavalla 32- vuotiaana luopua omasta nimestä ja ottaa joku intialainen nimi tilalle. Vaatii totuttelua. Mutta eihän tuota nimeä tosiaan tarvi passiin laittaa eikä duunihakemuksissa esittää.

Tuli tässä tarkastettua lentoaikataulukin, lähtö on edelleen 1,5 viikon kuluttua keskiviikkona klo 4 yöllä paikallista aikaa ja Suomessa ollaan joskus iltapäivällä kolmen maissa. Ei varmaan tuu hirveenä nukuttua kun pitää täältä Pondista lähteä illallisen jälkeen taksilla Chennain kentälle.

kortsu ja käärme lattialla

24.2.13

Meno Ashramissa on taas rauhoittunut, onneksi. Helmikuu on ollut aika monille raskas kuukausi. Yantra- kurssin myötä Ashramiin pamahti melkein tuplamäärä ihmisiä normaaliin nähden joka toi aika paljon meteliä tähän meidän muuten niin rauhalliseen arkeen. Uusien asukkaiden tulon myötä meidän Ashramin- sääntöjä hiukan muutettiin niin että meillä ei enää Mantra tunnin jälkeen ollut Maunaa eli hiljaisuutta seuraavaan aamuun. Näinpä ollen kun ollaan totuttu hiljaiseen eloon 4 kuukauden ajan niin yhtäkkiä se oli melkoinen shokki kun meitä oli täällä parikymmentä eikä hiljaisia hetkiä enää ollut. Itsellä oli pinna kireällä parin viikon ajan ja oli sellainen olo välillä että kohta räjähtää pää kun meteli välillä yltyi ja mihinkään ei tuntunut pääsevän karkuun. Nyt on suurin osa uusista asukkaista jo lähteneet kotiinsa, mukavia ihmisiä mutta hyvä niin, nautin tästä normaalista ns. ”rauhallisesta” arjesta enemmän kun saadaa tietty annos hiljaisuutta iltaisin.

Helenelle tuo oli aika kova paikka myös ja muutenkin kun hän on sairastanut täälläoloajastaan yli puolet. Perjantai- aamuna kattoterassilla seisottiin ja odotettiin Ammaa viiden jälkeen aamulla, yhtäkkiä kuului vain kopsahdus ja sen jälkeen alkoi käymään sutina. Helenellä lähti taju ihan yhtäkkiä ja tipahti omalle paikalleen. Itse en tuota nähnyt kun olin ihan toisessa laidassa kattoterassia. Siinä sitten yriteltiin sitä herätellä ja Amma oli tietysti ensimmäisenä siinä hoitajana. Helene vaan ei herännyt siitä ollenkaan joten piti hakea ja herättää Dr. Anananda paikalle. Ananda tutki siinä pimeällä kattoterassilla Helenä ja sai Helenen hereille onneksi. Mutta tuntui aika pitkiltä nuo minuutit kun toinen ei meinannut tulla tajuihin ollenkaan. Onneks siitä heräsi kuitenkin. Hieman outoa oli ehkä se että Helene ei kuitenkaan siitä toennut kunnolla pariin tuntiin vaan oli puoli horroksessa aika pitkään. Kuitenkin nyt on taas remmissä mukana ja täysissä voimissa...

Tuon episodin jälkeen yllättäen meille pidettiin luento illalla aiheesta kuinka rauhoittua ja olla vielä tääll Ashramissa tulevat 4 viikkoa fyysisesti ja henkisesti eikä liikoja murehtia tai miettiä tulevaa. Sen lisäksi nyt kun ollaan siirrytty noihin edistyneempiin tai herkempiin harjoituksiin niin pitäisi muutenkin saada rauhoitettua elämää taas jotta saadaan harjoituksista hyöty irti. Oli Mudrat ollaan aloitettu joista ensimmäisenä ollaan testailtu Vajroli Mudra 1 & 2. Kumpikin noista en sen luokan Asanoita tai Mudria että itse en niihin vielä taivu enkä tule taipumaan viimeisen kuukauden aikana, sen verran vaativia fyysisesti, varsinkin alaselälle. Laya Mantrat on toinen mihin ollaan siirrytty. Eli Chakrojen ja energioiden kanssa työskennellään hyvin pitkälti tämä viimeinen kuukausi.

Tanja lähtee meistä ensimmäisenä ja hän on lähdössä tänään sunnuntaina. Tanjan piti alunperin suorittaa tämä kahdessa 3 kuukauden osassa, mutta hän päätyikin jäämään tänne viideksi kuukaudeksi ja tulemaan ensi vuonna suorittamaan viimeisen kuukauden. Tuo Tanjan lähtö tuo tietysti sellaista lopun alun tunnelmaa tänne kun Ashramin ns. vakiasukas lähtee jo kotiin.

Jännä miten tuo oma mieli toimii. Tänään aamulla kun kävelin kylppäriin suihkuun Ashramin läpi niin törmäsin vähän epämiellyttävään tilanteeseen. Keskellä niin katsottua Ashramin sisäpihaa, mikä ei ole osa opiskelijoiden puolta eikä opettajien puolta vaan siinä välissä, siinä maassa lojui käytetty pinkki kortsu. Ajattelin tietysti ensimmäisenä että voi helvetti mistä tuo on tuohon voinut tulla. Sitten aloin ajatteleen että näkeekö joku mut nyt ja yhdistää tuohon kortsuun :D Ja sitten ajattelin että parempi että Amma ei törmää siihen että pakko se siitä on pois siivota. Ja sit tuli mieleen kuin juoksin kylpyhuoneeseen hakemaan sanomalehteä mihin sen voisin kääriä että mitä jos joku näkee mut nyt korjaamassa sitä tuosta maasta tai näkee kun mä vien jotain epämääräistä sanomalehti kääröä roskiin ja sit joku koira sen käy kaivamassa sieltä. Paiskasin sen meidän isoon roskakoriin paperikäärössä, ja Intiassa täällä meillä roskakäytäntöhän on sellainen että kaikki mikä päätyy tuohon isoon siniseen saaviin, päätyy takapihalle ja kaikki poltetaan siellä, oli paperia tai muovia. Koirathan tuon oli käyneet varmaan rannalta kaivamassa ja toivat keskelle lattiaa sisäpihan lattiaa mutta jotenkin tuli yllättäen heti sellainen olo että nyt oon väärässä paikassa väärään aikaan jos joku näkee...

25.2.13

Meillä oli eilen vähän erilainen Puja. Normaalien rituaalien jälkeen oli nimien antamis- tilaisuus Tanjalle ja Uttelle. Tanja lähti kotiin eilen joten sen takia hänelle annettiin jo etuajassa intialainen nimi joka sopii Yantran mukaan hänen syntymäpolkuunsa. Tanjasta tuli Tanuschri tai joku vastaava tuolta kuulostava. Tuohon rituaaliin kuului tietysti se että Amma kuiskasi nimen Tanjan korvaan ja sen jälkeen Tanja tuotiin yleisön eteen ja esiteltiin uudella nimellään ja tästä lähtien hän on aina Tanuschri. Tottakai siinä oli muitakin rituaaleja kuten kirjoitettiin nimi sanskritiksi riisiin ja joku 90- vuotias pyhä mies lausui jotain sanskritin kielisiä mantroja ja sitten heiteltiin ruusun terälehtiä.  Oli ihan hauska lisä tuohon normirituaalien joukkoon tuo nimen antamis-tilaisuus. Tuo oli myös omalla tavallaan lopun alkua kun Tanja lähti koska se muistuttki kaikkia siitä että tämä puolen vuoden Saddhana tai koulutus tulee päättymään yllättävän pian, eli 4 viikon kuluttua.

Tänään aamulla vaihdettiin karma-jooga tehtäviä ja mulle napsahti teen keittämis vuoro. Saan viimeiset aamut herätä täällä klo 4 yöllä keittämään teetä jotta Ammalle on valmiina tee klo 4.30. Sen lisäksi keittelen aina iltapäivä Chain klo 16. Hankalat työajat mutta nyt on aina sitte aamuisin klo 9-11 vapaata.

14.3.13

Taas vierähti blogin kirjoittelusta. Mutta on ollut mielettömän kiire. Ei heti uskoisi että elämä Ashramissakin voi olla jokseenkin kiireistä. Tai kiireiseltä se tuntuu siksi että on raportteja ja lopputöitä mitä pitää kirjoitella vapaa-ajalla ja sitä vapaa-aikaa taas on  todella minimaalisen vähän, varsinkin mulla kun keittelen myös vapaa-ajalla teetä.

Tänään on hieno päivä koska sain vihdoin lopputyön valmiiksi noin kuukauden puurtamisen jälkeen. Deadline on vasta huomenna perjantaina joten olin vähän normaalia aikaisemmassa tällä kertaa, etuajassa ;)  Työstä ei tullut niin hyvä kuin olisin halunnut mutta tähän aikatauluun nähden ihan ok kuitenkin. Aihe kun oli Dharma in my life, niin sehän on niin laaja alue että siitä olis voinut kirjoittaa vaikka kirjan. Valitsin tuon aiheen siksi että saisin siitä itelle jotain, joutuisin pakosta pohtimaan mennyttä ja tulevaa, tai miettimään sitä suuntaa mihin päin haluaa mennä ja miten. Kyllähän tuon työn kanssa väkertämisestä jäi käteen ihan hyviä juttuja kun joutui kaikenlaisia asioita pohtimaan. Mm. oman äitini elämä alkoi näyttäytyä varsin uudessa valossa. Jos sanotaan että Dharma on sellaista joka luo ympärilleen harmoniaa, eheyttä ja vakautta, niin tuolloin äiti toteutti Dharmaansa. Dharma meillä on itseämme kohtaan, perheellemme, yhteisöä ja maata kohtaan myös. Kun teet oikeita asioita oikeaan aikaan oikeille ihmisille oikealla tavalla ja tämä kaikki luo pelkkää hyvää niin silloin voidaan puhua Dharmasta. Monet meistä toteuttaa itseään taiteen kautta, toiset työn kautta, toisille riittää pelkkä perhe. Äidin Dharma oli pääasiassa perhe. En muista hänen koskaan valittaneen työtaakkaansa vaikka kasvatti neljää lasta, oli töissä hoitajana sekä vielä piti maatalon huushollia pystyssä. Hän oli aina iloinen, piti kaikista läheisistään huolta, ja teki kaiken mihin ryhtyi niin hyvin kuin pystyi. Vielä aikuisena alkoi opiskelemaan ja toteuttamaan unelmiaan käsitöiden kautta ja saavutti siinäkin onnellisuutta ja menestystä. Hän oli niitä ihmisiä joka ei voivotellut että voi kun ei ole sitä tai tätä eikä varaa matkustaa vaan hän eli täysillä ja nautti niistä asioista mitä hänellä oli. Äidin elämästä olisi paljon opittavaa, varsinkin mulla. Hänen elämä oli selkeästi lyhyempi kuin muiden mutta sitäkin rikkaampi sisällöltään, hän eli lyhyemmässä ajassa enemmän kuin moni meistä elää 80 vuoden aikana. Toivottavasti sisaruksetkin oppisi hänen elämästään jotain.

Amma muistaa aika usein mainita kuinka paha asia on rock- musiikki. En vielä ole alkanut väittelemään hänen kanssaan tuosta aiheesta koska hän ei ole selkeästikkään koskaan kuunnellut Hanoi Rocksia ;) Käsittelin lopputyössä ihmisä jotka ovat omalla tavallaan toteuttaneet Dharmaansa ja noihin ihmisiin kuului, Steve Jobs, Joseph Campbell, Michael Monroe ja oma äitini. Aika erikoinen joukko mutta kaikki ovat ihmisiä jotka ovat saavuttaneet paljon elämänsä aikana seuraamalla omaa intohimoaan, tekemällä asioita täydestä sydämestään ja luomalla positiivisuutta ympärilleen. Okei Jobs oli ehkä vähän kiistelty kaveri mutta hän on motivoinut ja luonut uskoa moniin ihmisiin, varsinkin opiskelijoihin. Monroe on seurannut omaa polkuaan eikä ole myynyt sieluaan rahan ja maineen takia. Campbell on tutkinut paljon uskontoja ja mytologiaa ja on tehnyt niihin perustuen yhteenvedon: Follow your bliss.

Ajattelin liittää tähän lainaukset Jobsilta ja Campbelliltä kun en koko työtäni halua laittaa tänne:

Here’s a quote from a famous American author from the 20^th century, Joseph Campbell said that we should follow our bliss: “If you follow your bliss, you put yourself on a kind of track that has been there all the while, waiting for you, and the life that you ought to be living is the one you are living. When you can see that, you begin to meet people who are in your field of bliss, and they open doors to you.  I say, follow your bliss and don't be afraid, and doors will open where you didn't know they were going to be.”

Steve Jobs and his speech to Stanford University students at their graduation party in 2005: “You've got to find what you love. And that is as true for your work as it is for your lovers. Your work is going to fill a large part of your life, and the only way to be truly satisfied is to do what you believe is great work. And the only way to do great work is to love what you do. If you haven't found it yet, keep looking. Don't settle. As with all matters of the heart, you'll know when you find it. And, like any great relationship, it just gets better and better as the years roll on. So keep looking until you find it. Don't settle.”

Viikko sitten seurasi iloinen yllätys kun aamulla heräilin klo 4 ja lähdin keittelemään teetä keittiöön. Palasin huoneeseen 4.30 hakemaan joogakamojani kun huomasin siinä lattialla puoliksi tyynyn alla olevan mustan pitkähkön narunpätkän. Hetke kelailin siinä että miten en muista että mulla olis mitää tuollaista narua ennen lojunut lattialla ja sitten kurkkasin lähempää ja huomasin että siinä oli kultaisia rinkuloita ympärilla ja vähän leveämpi pää, sehän on käärme. Siitä innostuneena lähdin hakemaan puutarhuria joka tulee toimeen käärmeiden kanssa paremmin. Herätin Turtakan ja se alkoi juosta edes takas ja yritti löytää mahdollisimman pitkää keppiä. Kun se löysi 3 metrisen kepin niin se tuli keppeineen huoneeseen...oli siinä ja siinä että puupalikka mahtui ovesta sisään. Käärme oli tottakai piiloutunut sillä aikaa ja se tarkoitti sitä että piti alkaa kääntämään huonetta ylösalas. Lopulta löysin sen vaatekaapin takaa ja se käärme oli piiloutunut vaatekaapin listan ja seinän väliin. Turtaka alkoi hakkamaan kaappia ja sen jälkeen käärme tippui lattialle ja sit sitä hakattiin siinä lattialla. Lopputulos oli että se käärme teurastettiin siihen mun lattialle ja kämppä oli sikin sokin kaikesta puusälästä kun se Turtaka riehui kepakkonsa kanssa mun huoneessa ja hakkas sitä käärmettä ja välillä seinää, sänkyä ja pöytääkin. Turtaka kun ei puhu englantia niin se ei osannut sanoa kuinka vaarallinen se käärme oli mutta se sanoi että yes kun kysyin että oliko se myrkyllinen. En tiä onko myrkyttömiä käärmeitä olemassakaan. Tuon episodin jälkeen oon tsiikaillu aika tiukasti lattialle kun pimeessä liikun. Ei se mikään maailman isoin käärme ollut mutta kuitenkin ikävää olla samassa huoneessa sen kanssa. Se oli sellainen ehkä 60-70cm pitkä keskisormen paksuinen ja musta, ympärillä 10 sentin välein kultaisia sormuksia.

Ashram jengin kanssa meillä oli ns. viimeinen koitos viime sunnuntaina kun oli jonkinlainen Shiva – päivä. Mentiin illalla vanhalle Ashramille tekemään rituaaleja taas ja paikalla oli aika paljon paikallisiakin. Ashramilla oli Dr. Anandan säestämänä paikallisten lasten laulamana karnaattista musiikkia. Yleisötilaisuus päättyi todella mielenkiintoiseen ruokailuun. Pujassa on aina tarjolla ruokaa kaikille paikalle tulijoille ja nämä ihmiset jotka käy Pujassa vain näissä spesiaalitapauksissa, meinaavat talloa toisensa kuoliaaksi kun yrittävät rynniä ja päästä ensimmäisenä ruokittavaksi. Se on aika hurjaa kun kattoo millä tarmolla ne rynnii eikä kenelläkään käy mielessä että mites muut ihmiset, tärkeintä on että minä saan ruokaa!!! Tuosta rynnimisestä kuitenkin selvittiin vähin vaurioin ja yöllä aloitettiin Ashramin porukalla mantran Om Nama Shivaya toistaminen, ja me toistettiin tuo mantra 1008 kertaa. Aikaa kuluin noin 2 tuntia. Tuon jälkeen lähdettiin kolmen maissa yöllä kävelemään vanhalta Ashramilta keskustasta uudelle Ananda Ashramille ja matkaa taitaa olla noin 10km, ja tietysti käveltiin avojaloin. Matkan aikana vierailtiin ehkä noin viidessä temppelissä sisällä. Tuohon tallusteluun kului aikaa noin 2,5 tuntia. Matka ei tuntunut pitkältä eikä käveleminen haitannut mutta viimeisten 2 kilometrin aikana jalkapohjiin alkoi tulla sellaista herkkyyttää että ne herneet patjan allakin alkoi tuntua todella kovilta. Suurimmaksi osaksi käveltiin huonolla asfaltilla missä oli pikkukiviä ja hiekkaa päällä. Selvisin kuitenkin Ashramiin ehjänä ja jalatkin ehjänä, mutta jalkapohjat loisti tulipunaisina. Tuo oli meidän puolen vuoden viimeinen Tapasya.

Nyt tässä onkin loppuaika sitten kotiin paluun valmistelua. 1,5 viikkoa opiskelua edessä ja 2 viikon päästä oon jo Suomessa. Odotan jo innolla lunta ja raikasta ilmaa!!!