25.9. Lontoon Heathrown kentällä hengailua.
Matkustamisessa parhaita puolia on tietysti ne uudet asiat,
se että aina kun menee uuteen tuntemattomaan paikkaan sitä saa hetken tuntea
olonsa tyhmäksi hoitaessaan yksinkertaisia asioita. Vaikka olen matkustanut
jonkin verran niin silti olo on jo Lontoossa sellainen että ollaan ensimmäistä
kertaa poissa kotoa. Onneksi täällä on nämä terminaalit kyltitetty niin hyvin
että pohojanmaalainen maalainenkin löytää oikeaan paikkaan.
Tähän reissuun olisi voinut paremminkin valmistautua.
Huomaan sen jo nyt täällä Lontoossa. Eilen parin kaverin kanssa otetut holittomat vehnäoluet ei ollut hyvä idea ajatellen seuraavan päivän matkustamista. Mutta
ehkä asiat voisi olla huonomminkin. Vanha minä olisi voinut järjestää
kosteahkot läksiäiset rokki-baarissa, hukata passin pöydällä tanssiessa ja
nuuskia Unicumia vielä valomerkin jälkeen. Matkalle olisi helposti voitu hoitaa
lisäjännitystä. Eli ehkä nämä pari holitonta vehnästä oli kuitenkin ihan ok.
Matkalle lähtö on kuumottanut viimeiset viikot aika paljon.
Kesällä kun sai tietää että on tullut hyväksytyksi kurssille niin se oli silti
vielä niin kaukainen asia ettei sitä edes ymmärtänyt. Kuinka ollakkaan lähtö
tuli taas kerran ehkä jopa liian pian. Viimeiset päivät ennen lähtöä oli
mukavia; kavereiden näkemistä ja kahvittelua. Elämä osaa kyllä yllättää joskus
vähän turhankin hyvin. Juuri ennen lähtöä tapaan sellaisen ihmisen että se
sotkii ajatukset ja lähes täydelliseksi hioutuneen mielenhallintani ;) Täytyy yrittää keskittyä tähän päivään. Huomisestahan ei tosiaan koskaan
tiedä että mitä se elämä eteen tuo. Sitä on siis turha murehtia koska se
kuulemma ei auta asiaa ollenkaan.
Lento Lontoosta Chennaihin sujui mukavasti. Kone oli iso ja
tyhjä. Mulla oli koneen peräosa melkein yksikseni, olin siis yksin perämiehenä
koko penkkirivistölläni. Sapuska oli hyvää ja tarjolla oli jo intialaista
ruokaa. Joillekin ennen matkaa taisin kertoa että lento Lontoosta Intiaan
kestää vain 6h, no sehän ei pitänyt paikkaansa vaan olin vääntänyt mielessäni
viisareita väärään suuntaan joten se kestikin 10h. Klo 3.30 laskeuduttiin yöllä
Chennain lentoasemalle ja takana oli taas lähes kokonaan valvottu yö. Kuljetus
oli etukäteen varattu, luojan kiitos. Kentällä olin varmasti viimeinen joka sai
laukun joten ehti siinä väsyneenä pessimistinä jo ajatella että laukku jäi nyt
Britteihin. En tiedä Chennain kentän koosta mutta se osa missä itse liikuin,
niin ei vaikuttanut juurikaan isommalta kuin Oulun kenttä. Eipä ainakaan
päässyt eksymään. Sieltä löytyi yksi ravintola ja muutamasta kakkosnelosesta
kyhätty rahanvaihtopiste jossa oli pakko paikallista valuuttaa vaihtaa jotta
pääsee alkuun. Tein ensimmäiset huonot kaupat. Kentällä oli aika monta kaveria
jotka kyseli passia ja tutki viisumia, joillakin oli virka-asut ja osa oli
siviili-kuteissa, mutta loppujen lopuksi minut päästettiin maahan.
Viisumivirkailija sanoi jotain ja osoitti viisumia, en ymmärtänyt sanaakaan mutta
nyökkäsin ja sanoin että jees, sitten se päästi mut Intiaan.
Kun ulostuin kentältä niin vasten kasvoja löi ensimmäisenä
kuuman kostea ilmamassa joka tuntui kuin olisi tullut turkkilaiseen saunaan
jossa haisee vähän oudolle. Isku vasten kasvoja kuumalla tiskirätillä.
Vastaavaa lämpötilaa en ole koskaan aiemmin kokenut. Kello oli tuolloin noin
puoli viisi aamulla. Kovasti myös yritettiin taksia tarjota mutta onneksi vastassa
oli Mr. T:n näköinen kaveri, punaiset hiukset ja marsunviikset, ja muutenkin
aika villinnäköinen heppu. Kaverilla oli
kyltti jossa luki Ansseey ICYER Puducherry. Nopean tsekkauksen jälkeen Mr. T vaikutti olevan selvinpäin joten hyppäsin
kyytiin. Pondicherryyn kai pääsisi myös julkisilla mutta tuolloin olin todella
onnellinen että olin varannut etukäteen taksin kentältä hakemaan ja kuljetuksen
Pondicherryyn. Näkymä ja tunnelma oli aika sanoin kuvaamatonta kun astui ulos
kentältä ja pitkän matkan jälkeen ei olisi ollut pienintäkään kiinnostusta tai
intoa alkaa seikkailemaan ja ajelemaan riksalla jonnekin bussipysäkille mistä
ehkä joskus lähtee bussi Pondicherryyn ja sieltä tuskin saa istumapaikkaa. Olin
tehnyt siis hyvän valinnan. Matka maksoi 2500 rupiaa, eli noin vajaat 40€, näin
ollen pääsin halvemmalla kentältä Pondicherryyn (noin 150km) kuin Helsingissä
Laajasalosta lentokentälle joka maksoi reippaat 50€.
Matkalla kuuluisa intialainen liikenne alkoi hahmottua
todeksi. Vaikka takana oli melko paljon valvomista niin pienintäkään väsymystä
ei ollut kun yritin koko matkan takapenkillä olla törmäämättä muihin
ajoneuvoihin. Liikennekäyttäytyminen tuntui noudattavan sellaista kaavaa jossa toisia ajoneuvoja
kiilataan, yritetään änkeä kahden rinnakkain ajavan ajoneuvon väliin väkisin,
ajetaan mahdollisimman lähellä muita vaikka tilaa olisikin, ajetaan keskellä
kahta kaistaa sekä tööttäillään, mutta milloin tööttäillään niin siitä ei
tullut selvyyttä. Itse näin suomalaisena tunsin pahaa oloa aina kun joku
tööttäsi meidän takana, tuli kovin
syyllinen olo että oltiinkohan me ajettu nyt jotenkin huonosti. Se mikä myös
yllätti oli se että rekkakuskit joskus vilkun sijaan käytti kättä vilkkuna, eli
käsi ulos oikeasta ikkunasta ja kaistanvaihto, mikä oli vielä jännempää oli se,
että sama ajoneuvo näytti vasemmasta ikkunasta toista kättä noin 10 sekuntia
ensimmäisestä ”vilkkumerkistä”, kaverilla oli varmaan pitkät kädet. Vasten
luulojani, päästiin ehjänä Pondicherryyn aamulla noin klo 7. Hotellin portailla
istui omistaja ja pääsin kirjautumaan sisään vaikka olin ilmoittanut tulevani
vasta klo 12, ystävällistä porukkaa. Paperihommia ei tarvinnut tehdä eikä mitään
maksaa vaan sain avaimet ja huoneen heti ja pääsin nukkumaan.
Matka jatkuu...
