Sadhguru Jaggi Vasudevin haastattelu

Lueskelin tässä lehteä nimeltä Life Positive, ja tuolta osui silmiin erään Intialaisen ”Gurun” haastattelu. Hiukan kiistelty kaveri, seuraajia on tuhansia ja sitä palvotaan täällä kuin Justin Bieberiä. Kaveri vaikuttaa hiukan epäilyttävältä, mutta silti se on tehnyt paljon hyväntekeväisyyttä ja tuonut ihmisille hyvää, sehän se on mikä ratkaisee. Mutta pistän tän haastattelun tähän koska siinä on niin hyviä pointteja jotka ainakin itselleni upposi hyvin ja pystyn samaistumaan niihin. Monin paikoin tämä on intialaisille suunnattu mikä on hyvä pitää mielessä mutta paljon hyviä ajatuksia meillekin. Toinen kysymys on ehkä eniten sellainen että se uppoaa intialaisten tajuntaan paremmin kuin meidän suomalaisten :) 

http://www.lifepositive.com/Spirit/Jaggi_Vasudev/Modern_life_and_the_mystic102012.asp

In an interview with Parthiv N. Parekh, master, mystic, and humanitarian Sadhguru Jaggi Vasudev talks on job loss, gender equality, parenting, politics, and pessimism.

In today’s economy, too many people have faced the ugly reality of being unemployed. What advice might you have for them?

Do you agree that right now this is the best-fed generation on the planet?

Yes.

So, if this is the best-fed generation, you are not talking about bread. You’re talking about butter, cream and dessert. A little less butter is good for you. Even your doctors are telling you that. I’m not making fun of the struggles people are going through right now. But I want you to understand that humanity is constantly raising the bar of survival. Individual human beings and societies are struggling for survival no matter how much they have. No higher pursuits of life will happen in such societies. An individual will have to pursue his calling, whatever is his passion, whatever really means something to him, what truly matters to him. He can’t just go on increasing the scale of survival. Every human being has some kind of genius about himself, which largely remains unexplored in most human beings because they’re mostly concerned about their own survival…

… In our educational systems, in our social circumstances, we need to develop the idea that money is not the highest value in our life; it’s a useful thing. It does not decide who a human being is. If those values are not brought into the social structure, into the family structure, and above all into the psychological structure of the human being, we may be the richest nation but we will always live like beggars hankering for something.

What are your thoughts about the role of women in the workplace compared to being a full-time homemaker, and about gender equality in general?

It all depends on how you understand the word “equality.” If you think equality means sameness, then it’s cruel for both man and woman. If they both become the same, then you’ll wonder why the other gender. They’re different, and that’s why it’s valuable.

Equality is about equal opportunity, not levelling everybody to one level. Instead of talking about gender equality, if you talk about humanity, gender equality would naturally happen without talking about it. The person that you love can never be equal to you. That person will always be above you. And that’s how it should be. You must hold her above you and she must hold you above her. If both of you sit down and start a civil debate about who is equal to whom, then you’ll come to some paper that you can sign, but the fundamental reason why you have come together will be destroyed.

And about homemaker... our values have become totally monetary, and we think whoever has the most money is the biggest man. Naturally the woman also thinks she must make as much money as the man is making; otherwise she is not equal to him. There are certain biological responsibilities of manufacturing the next generation of people which she wouldn’t want to do, naturally, because it will set her back in the race. I think that’s an unfair thing, both for humanity as a whole and particularly to a woman that she cannot go through whatever her fundamental needs are, simply because we have set an artificial goal that she has to earn so much to be somebody in society.

Followers cheer as Sadguru shows the righteous path Why is it you think that somebody who goes out and earns some money has a bigger job than keeping the home, raising the children, in a way creating the future generations of the planet? Why is that a lesser responsibility and of lesser credibility than making a few bucks in the marketplace? Those values have to change. Then naturally these things will fall into place.

Thanks to technology, the pace of change has gone up dramatically. This, coupled with a historic economic crisis around the world, environmental deterioration, and social changes such as children no longer playing in neighbourhoods, have all added up to an increase in pessimism about the future. Please comment.

Children are not playing in the neighbourhood because they are playing across galaxies. (Laughs). They are not fighting with the neighbourhood boy, they’re fighting with intergalactic enemies! About the historic economic crisis, I don’t think so. Except for a certain percentage, is it true that as a generation of people we’re eating better than any other generation? Maybe not the healthiest, but more choice and more quantity. Are we dressing better? Travelling better? In more comfort? Then why do you say “historic economic crisis”? There is no historic crisis. There is a historic well-being. Never before have people experienced such well-being. Okay?

Technology is a tool which has greatly enhanced many capabilities that we have. We can walk. We’re already capable of locomotion. But now you came up with a motorcycle, car, airplane. We’re already able to speak, but now we have a phone to talk [across distance]. So is this a problem? Definitely it shouldn’t be a problem. But now people have an immense capability to make a problem out of everything. You give them any blessing, they can make a curse out of it. Whatever boons you give them, they will make suffering out of it.

This is because they have not tended to the most sophisticated technology that has been given to them in the first place, which is the human mechanism. Because you never explored this, that seems to be freaking your life out. If you had explored this, you would use that gracefully to the extent it is necessary, to facilitate your life, not to destroy your life.

What is your advice to those who don’t know whether to shun or embrace technology?

Technology is available; you use it to the extent it’s relevant for your life. The problem is just this – you don’t know how to deal with yourself. You don’t know how to deal with your body; you don’t know how to deal with your mind, deal with your emotions, deal with your chemistry. You don’t know how to deal with anything that’s you. So you’re trying to complain about everything that’s around you.

How can one learn to be spiritual on a sustained basis in such a material environment?


Such a question comes up only because spirituality (to you) is some unpalatable rubbish that you have to eat. If it was the sweetest thing, this question wouldn’t come, isn’t it? Right now my work is only this—not to tell you to take on to the spiritual process because it’s the greatest thing to do. No, (take on spirituality) because it’s the most beautiful thing in your experience. So you’ll naturally do it. In your experience, if it’s the sweetest thing that’s happening, would you sit and email or meditate? You’ll email to the extent that it’s necessary for your work and the rest of the time you’ll meditate, isn’t it?

A few generations back, American philosopher Henry David Thoreau expressed his belief that most men live lives of quiet desperation. Many would agree that human life is too hard and at times simply overwhelming in its complexity and challenges. Do you feel the Creator overestimated the capacity of humans to deal with life?

(Laughs). See, nothing is overwhelming here, except the stuff that you have created. The suffering is not because of this or that. The suffering is just your inability to handle yourself. You do not know how to handle yourself. So first learn that. That’s why I said, first do inner engineering, then you’ll enjoy all the outer engineering very much..

aussi tuli taloon

18.1.13

Jäänyt vähiin tämä kirjoittelu kun on ollut muutakin toimintaa (on laiskottanut). Tänään aamumeditaatiossa kun yritin taas kerran hiljentää mieltä ja keskittyä vain hengittämiseen, tai oikeastaan yritin vain antaa itseni nauttia siitä että nyt ei tarvi ajatella mitään vaan saa vain olla ja mieli voi rauhoittua, niin jostain tuli yhtäkkiä mieleen kuinka me ihmistet paetaan omaa vastuuta. Varmaa useasta suunnasta tullut pieniä vinkkejä jotka on jäänyt tuonne mun alitajuntaan ja tänä aamuna ne tuli sieltä mieleen jostain syystä tosi voimakkaasti. En muista mitä olen lukenut tai puhunut tai kuullut tarkalleen tässä viimeisten parin viikon aikana mutta jostain nämä pompsahti päähän.

Lähipäivinä taisi olla uutinen Iltasanomien nettisivuilla kuinka joku ruotsalainen nainen oli sairastunut osteoporoosiin koska oli saanut pitkään syöpälääkitystä väärän diagnoosin takia. Hänellä oli todettu kai syöpä maksassa sekä selässä ja oli saanut melkein pari vuotta lääkitystä syöpään. Jutussa ei tainnut kuitenkaan olla mitään napinaa naisen osalta tai tietota että olisi mitään syytteitä nostettu ketään vastaa. Mutta hyvä kohu nousee tuollaisesta jutusta ja ihmiset alkavat jeesustelemaan kuinka huonoa hoitoa joku voi saada, ja kuinka huonoja lääkäreitä sitä onkaan olemassa. Jos tuo olisi tapahtunut jenkeissä niin nainen olisi varmaan haastanut oikeuteen lääkärin ja sairaalan ja vaatinut miljoonia korvauksina.

Kommenteista oli pakko lukea kuinka siellä oli joku kärkkäästi arvostellut kuinka meillä ei ole sitä eikä tätä Suomessa ja meillä Suomessa ei hoideta tarpeeksi ja Ruotsissa hoidetaan liikaa. Ei varmaan yksikään ihminen länsimaissa, tai ainakaan skandinaavisissa maissa missä meillä kuitenkin on vielä aika hyvällä mallilla tämä terveydenhuolto, ota vastuuta omasta terveydestään. Kun sairastutaan tai loukkaannutaan niin me aletaan vaatimaan välittömästä että joku ulkopuolinen on vastuussa meidän loukkaantumisesta, sairastumisesta, hoitamisesta sekä parantamisesta. Miten me voidaan alkaa omien selkäkipujen takia valittamaan että paska maa ja paska yhteiskunta kun en saa kunnon hoitoa, lääkistystä enkä edes leikkausta saman tien. Kenen vastuu se oma selkä on? Miksi se on kipeä tai rikki? Onko se jonkun muun vika kun tulee syöpä tai katkeaa jalka?? Tai parhaassa tapauksessa työantajan vika kun sairastun masennukseen ja burn outtiin. Oliko pomolla ase ohimolla kun se pakotti jäämään töihin ja puristamaan kaikki mehut?

Me löydetään huonoja puolia joka asiasta ja syytetään niistä aina muita. Terveys ehkä on paras esimerkki siitä että kuinka me otetaan itsestään selvyytenä se että meillä on tällainen hieno ja terve keho, ja kun se alkaa reistailemaan niin kyllä joku sen kuntoon laittaa, sehän on minun oikeus ja jonkun muun velvollisuus. Entä jos meillä ei olis lääkäreitä enää ollenkaan eikä sairaaloita? Mussutettasiinko edelleen kaksin käsin sirkusaakkosia ja Fazerin sinistä, dokattaisiinko viikonloput, lohdutettaisiinko hyvästä krapulasta itseämme kebeb- pizzalla?

Itse aloin tajuamaan tämän kehon rappeutumisen vasta tässä tällä viikolla kun fysioterapeutti sanoi mun olkapäästä että se tarvii ehkä leikata. Ensimmäisenä aloin miettimään että kuka perkele se oli joka sen hajotti, oliko se veljen rakennusprojekti jonka syytä tämä on, vai onko se kuntosali Malmilla se joka pitää haastaa oikeuteen. Lopulta tajusin että en mä kovin hellästi kohdellut omaa kehoani viime vuonna kun treenasin salilla ja tein mitä tein. En asiaa ajatellut mutta se oli itsestään selvää ja on aina ollut että jos loukkaan esim. olkapään niin kyllä joku sen kuntoon laittaa, sehän on mun oikeus vaatia sellaista kun asun Suomessa. Nyt on mielessä se että entä jos se oikeasti pitää leikata, olkapääleikkauksissa on aina iso riski mennä vituralleen. Miksi mä olen ollut niin tyhmä että en oo välittänyt itsestäni sen vertaa että pitäisin kroppani ehjänä ja hyvässä kunnossa ennemmin kuin yrittäisin väkisin muokata siitä jotain mitä se ei ole jo luonnostaan.

Jokin aika sitten luin Mikael Jungerin tarinan hesarin sivuilta kuinka suhteellisen nuori kaveri on sairastanut sydänkohtauksen ja vakavan syövän sekä kirsikkana kakun päällä avioero, silti porskuttaa täysille eteenpäin. Jutussa ei ollut pienintäkään makua katkeruudesta. Päinvastoin, sillä tuntui menevän paremmin kuin koskaan.  Kaveri otti itse vastuun omasta terveydestä, hoiti itsensä kuntoon lääkkeillä ja hoidoilla mutta varmaan tärkeimpänä, otti itse vastuun omasta terveydestään. Ei katkeroitunut ja alkanut etsimään syitä muista. Arvotkin hänen elämässä taisi loksahtaa kohdalleen kerta heitolla. Itse taisin viimeksi eilen olla huonolla tuulella ja valittaa eräästä meidän opettajasta kuinka epäpätevä hän on ja taisin vielä mainita siinä samalla että meillä pitäisi olla oikeus parempi tasoiseen opetukseen. Eiköhän se oli kuitenkin minä joka vastaa siitä että mitä opin vai opinko mitään ja jos ei miellytä niin voin aina vaihtaa maisemaan. Ja voisin kai olla kiitollinen siitä että saan olla täällä ja saan sitä opetusta.

Tuo kiitollisuus on kanssa yksi mikä meiltä puuttuu. Meillä on niin paljon ja niin hyvin kaikki asiat että ei tarvi olla kiitollinen mistään. Kaikki on itsestään selvää. On ruokaa, töitä suurimmalla osalla, asunto, terveydenhuolto ja vaikka joisit omaisuutesi ja perheesi ja itsesi hengiltä niin katto löytyy silti pään päälle ja saat hoitoa ja ruokaa. Mutta nämä on sellaisia juttuja että eipä niitä kai tajua ennen kuin ne otetaan meiltä pois. Kun ollaan siellä katuojassa talo ja perhe juotu, niin sieltä voidaan vielä osoittaa syyttävää sormea johonkin suuntaan ja syyllistää kenties omia vanhempia ja omaa lapsuutta tai ehkä entistä työpaikkaa ja vaimoa omasta huonosta olosa ja pahanmakuisesta elämästä.

Yksi vihollinen varmasti on tuo ego joka meiltä löytyy. Sen takia varmasti me aletaan etsiä aina syyllistä muualta, itsemme ulkopuolelta koska ego ei koskaan voi olla väärässä. Ego ei koskaan tee mitään tyhmää joten sen on aiheuttanut silloin joku muu. Ja kun me ollaan synnytty niinkin hienoon maahan kuin Suomi, missä asiat on niin hemmetin hyvin, niin jotta vaaka pysyy tasapainossa niin me voidaan niin hemmetin huonosti. Kun on aina joku joka pitää meistä huolen, aivan sama mitä me tehdään niin aina joku on lohduttamassa ja korjaamassa tilannetta. Ja jos ei huvita niin ei tarvi tehä mitään, voi vain olla, ja kyllä valtio aina sen verran rahaa antaa että voi ottaa kulauksen murheeseen. Ja meihin on jo lapsesta asti iskostettu tämä että meillä on oikeus vaikka mihin, kouluun, opiskeluun, terveydenhuoltoon, julkinen liikenne yms. Onhan näitä. Kaikki on niin hyvin että pitää oikein pinnistellen miettiä että miten voi valittaa jostain. Poliisit ei tee mitään, veroja pitää maksaa liikaa, paska hallitus jne. Varmaan ainut mille ei voida mitään on sää. Kaikki muu me voidaan itse muuttaa ja ottaa vastuu kaikesta mitä meillä on.

Kiteytyksenä minulle itselleni, voisin olla kiitollisempi asioista joita mulla on koska niinkuin on huomattu, ne mitä en osaa arvostaa ja mistä en ole kiitollinen, otetaan multa pois. Lisäksi voisin olla ottamatta monia asioita itsestään selvyytenä, eikä siinä vielä kaikki, voisin myös ottaa kokonaan vastuun itselleni omasta elämästäni.

Tämä itkuvirsi ei ole teille vaan minulle ;)

Muuten täällä pyyhkii edelleen hyvin. Pari uutta tyyppiä saapunut taloon, Australiasta nuorempi nainen ja Etelä-Afrikasta vanhempi rouva. Molemmat vanhoja opiskelijoita. Aina kun juttelen tuon australialaisen naisen kanssa niin mulla on sellainen tunne että mä juttelen naispuoleisen krokotiili-miehen kanssa. Sen aksentti on niin vahva että mun on vaikee ottaa sitä vakavasti. Kaikki varmaan ottaa mut tosi vakavasti täällä.

Eilen vedin ensimmäisen joogatuntini täällä. Loma Viloma Asanoita, molempien jalkojen nostoja! Parasta mitä tiedän! Heti alussa kun olin muutaman lauseen sanonut ja antanut ohjeita niin ranskalaiset nauroi koko ajan, vaikka omasta mielestäni en mokannut mitään. Oli omituinen tunne kun porukka kikattaa vaikka itellä ei ole hajuakaan että mille ne nauraa ja kun yritän pitää sanskritin ja englannin kielellä ensimmäistä joogatuntia niin meinas mennä pahasti kompassi sekaisin. Jälkikäteen kysyin että mitä mä mokasin kun te nauroitte niin ne vaan sano että et mitään mutta ku sä oot niin hauska!! Jos joskus heittää hyviä juttuja joillekin niin siitä seuraa se että sua ei enää oteta vakavasti! No mutta, se tunti meni silti hyvin vaikka alku oli todella hämmentävä. Aika mielenkiintosta opettaa joogaa koska siinä tulee niin monta tekijää mitkä pitää yhdistää, ohjaaminen englanniksi, näyttäminen, laskeminen ja rytmi sekä hengittäminen ja liikkuminen oikeaan aikaan rytmin mukaan. Näin äkkiseltään vois ajatelle että ei miehille sopivaa hommaa kun pitää niin monta asiaa hallita yhtäaikaa. Mutta on jotain hyötyä siitäkin että on käynyt noita erinäköisiä aerobic-ohjaajakursseja yms. Ja me miehet saadaan aina anteeks paljon enemmän virheitä eikä meiltä odoteta paljon :D

Pari viikkoa enää ja alkaa Yantra mikä on todella mielenkiintoista. Ja helmi-maaliskuussa siirrytään edistyneempiin tekniikoihin mikä on varsin mielenkiintoista, mukaan tulee mm. Oli Mudrat. Kelit on kohillaan, viimeisin sade taisi olla joulun jälkeen ja sen jälkeen on taas aurinko porottanut ja päivällä taitaa olla normi 30-32 lämpöä eli ihan riittävästi, ei liian kuuma vielä. Mutta täytyy sanoa että jouluussa oli viileämpää kuin nyt tammikuussa vaikka pitäis ehkä silti olla päin vastoin. 

Ainiin pitää vielä mainita että nyt osu nenä eilen ensimmäistä kertaa maahan kun istuin jalat leveällä (Chatushkona Asana) ja siitä taivutin itseäni eteenpäin. Tuo on ollut isoin haaste mulle, siinä on yhdistynyt kaksi heikkoa kohtaa, alaselän sekä lantion jäykkyys ja reisien sisäosat. Nyt ne on antanut sen verra periksi että kun oikein pinnistän niin nenä jo hipasee lattiaa. Kerrottakoot vielä että lähtökohta oli se että ylävartalo taipua alkuasennosta noin 10 astetta eteenpäin :) 

International Yoga Festival

4.12.

Piiiitkästä aikaaaaa! Mulle meinas tulla joulustressi ennen joulua kun tiesin kuin kovasti te kaikki siivootte siellä ja leivotte piparitaloja yms. Sen takia en oo jaksanut kirjottaa vähään aikaan. Mut nyt tuntuu että pitää palata takas sorvin ääreen ja kirjotella ajatuksia ja fiiliksiä täältä ennen ku ne unohtuu.

Joulua ennen tosiaan sain ihmeen kaupalla hommattua mokkulankin itelleni mikä yllätti itteni ja sen myyjän ja kaikki rakkaat kurssitoveritkin. No se tietysti aiheutti Ashramissa sellasen epidemian että täällä on nyt joka toisella mokkula :D Mä perustelin sen hommaamista itelleni sillä että pakko alkaa ettimään duunia ja kämppää kohta kun ollaan 2,5 kuukauden päässä kotiin paluusta.

Joulu aiheutti pientä ressiä täälläkin. Meillä oli nimittäin pakollista ohjelmaa mitä meidän piti toteuttaa, kaksi eri näytelmää. Mun tosiaan ei pitänyt olla kummassakaan koska en ole ikinä vielä löytänyt itsestäni sisäistä näyttelijää ja lupasin Divialle että voin taustalta tehdä Leijonakuninkaaseen eläimellisiä ääniä mikäli se niitä tarvii. Loppupeleissä varastin sitte koko shown! Ensin olin apina joka haahuili lavalla ja teki rituaaleja ja sen jälkeen leijonakuninkaan ilkee veli joka taisteli ja lopulta kuoli. Ja sitten vielä apina teki comebackin viimeiseen näytekseen. Olin siis lavalla melkeen koko ajan riehumassa eläimellisesti.Tuossa oli kaikki opiskelijat mukana sekä Ashramin lapset. Niin ja koiranpentu Bimi joka otettiin näytökseen esittämään leijonakuningasta pentuna. Se on vähän herkkä vieläkin vaikka on jo 5kk vanha. Se innostuu aina jokaisesta joka sitä silittää tai antaa huomiota niin että se kusasee. Nostin sen ylös siinä näytelmässä esitelläkseni sen yleisölle uutena leijonakuninkaana ja se kusi mun rinnuksille. Taiteilijana mun ei tarvis tuollasta sietää mutta se oli vasta pentu joten hyväksyin tilanteen ja olin pissat rinnuksilla lopun aikaa. Toinen näytelmä oli sitten meidän jengin oma sketsisarja Ashram elämästä. Ei siitä sen enempää. Näitä tietysti sitten treenattiin ennen jouluaattoa muutamia kertoja ja hiottiin kohti täydellisyyttä. Tuo treenaaminen aiheutti pientä painetta kaikille koska oli joulu tulossa ja loma näkyvissä mutta silti piti vielä jaksaa uhrata kaikki vapaa-aika näytelmille. Molemmat showt meni loppupeleissä todella hyvin ja olivat onnistuneita. Sain intialaisen Oscarin ja kunniamaininnan, olen syntynyt apinaksi! Paras arvostelu Hindu Times lehdessä oli että: ”Katsoin Leijonakuningasta lapsena ja se on yksi suosikkitarinoistani, tässä näytelmässä oli yksi todella aito ja todenmukainen hahmo ja se oli Apina!”. Oli ihan hauskaa tehdä tuollaista leikkimielistä näytelmää muun porukan kanssa kun muuten ollaan tekemisissä aika paljon niin ”vakavien” asioiden kanssa. Raskastahan tuo oli, tällä kertaa enemmän fyysisesti kun mun täytyi riehua niin paljon koko ajan. Mutta nyt se on ohi, ja kuulemma helmikuussa pitäs vetää uudestaan mutta mä olen jo ilmottanut että en jaksa. En ole käytettävissä...ellei hinnasta sovita!

Niin olinhan mä sit vielä pukki illan päätteeks. Mut sen verran oli kuuma että pystyin olemaan pukin kuteissa naamari ja parta päällä 5 min ja sitten meinas lähtee taju. Että se oli aika lyhyt esitys se. Ralph oli Petteri roolissa. Vaadin Ralphin poroksi mukaan koska tosi pukki ei kävele. Sillä oli hieno punanen nenä ja punaset sarvet. Todella jouluinen meininki! Aattona meillä oli vieraita täällä Ashramissa, laulettiin tuttuun tapaan parit Bhajanit ja siihen päälle vielä parit joululaulut. Täytyy myöntää että ihan hauskaa oli laulaa joululauluja, en varmaan ala-asteen jälkeen ookkaan laulanut, mutta laulaisin vaikka Euroviisuja ennemmin kuin Bhajaneita, alkaa oleen mitta täynnä niitä. Sit syötiin taas hyvin aattoiltana ja jaettiin lahjat ja siinähän se oli. Joulupäivä oli jokaisella vapaa eli sen sai käyttää miten halus.

Tapaninpäivänä eli 26. me lähdettiin tekemään retki koko porukalla ja me lähdettiin vallottamaan 3 vuorta. Lähdettiin mm. Ramana Maharshin Ashramiin joka on pyhän vuoren juurella (Arunachala), tuolla  Arunachalalla asui siis Ramana joka oli melko merkittävä kaveri jos lukee Intian Guruista. Sen Ashram on Tiruvannamalaissa ja tuolla on myös todella iso ja hinduille tärkeä Shivan temppeli. Käymisen arvoinen paikka. Mutta niitä taitaa olla aika paljon täällä Intiassa. Tosiaan siinä kiivettiin pari muutakin vuorta joka oli kivaa kuntoilua näin joulun kunniaksi. Todellinen Tapas! Päivä oli onneks sopiva, ei liian kuuma, lämpötila oli joku 30 mikä on jo aika sellanen kiva keli täällä kun on vähän tottunut. Toki välillä Dallas oli valloillaan kun kiipes mutta hyvällä nestetankkauksella selvittiin. Päivä oli varsin pitkä kun aamulla lähdettiin klo 5 ja palattiin illalla klo 23. Suurin osa tuosta ajasta kiivettiin.

8.11.

Nyt on nähty parit joogakilpailut sekä yhdet joogafestarit. Täällä on ollut joogafestivaalit 4.-7.1.2013 ja noilla festareilla ollaan päästy pitämään yleisölle puheita mikä on ollut varsin mukava kokemus. Tietysti oli alkuun vähän kuumottava ajatus alkaa festareilla puhumaan joogasta mistä nyt ei omasta mielestä tiedä niin kovasti mutta taas toisaalta kun paikalla oli kaikenlaisia enkeli-keijuja niin mitäpä sillä oli väliä, puhuin tapaksesta jälleen kerran ja se meni varsin hyvin. Tosin ajankohta mun puheella oli sellainen että ei yleisöä ollut älyttömästi joten olis ollut varmaan aivan sama vaikka olisin puhunut joulupukista taas. Festareiden yksi osa oli joogakilpailut, eli siis asana kilpailu. Olen itse aina naureskellut kyseiselle lajille, että mitä sillä on tekemistä oikean joogan kanssa jos kilpaillaan asanoissa. Nyt vasta ymmärsin mitä tuollainen kilpailu voi antaa. Lavalle nousi viimeisenä kategoriana miehet yli 60v ja heitä oli varmaan 30 osallistujaa. Jokainen niistä taisi olla notkeampi kuin minä ja ylsi aika uskomattomiin suorituksiin :) Mutta hienoin juttu oli kun lavalle tuli 85- vuotias vaari joka seisoi päällä ja yhdellä kädellä, sen jälkeen seisoi yhdellä jalalla suorana toinen jalka niskan takana ja lähti lavalta tehden kärrypyöriä. Ihmiset olivat aivan halitoissaan. Aika inspiroivaa on nähdä elävä esimerkki joogista, joka on elänyt elänyt joogista elämää 85 vuotta ja pystyy tuossa iässä tekemään kropallaan uskomattomia temppuja. Mihin kaikkeen ihminen on kykenevä kun vain pitää itsestään huolta. Jooga voi tehdä tosiaan ihmeitä mutta se vaatii itsekuria niin kuin kaikissa muissakin asioissa onnistuminen. Tietysti tuo on puhdasta akrobatiaa ja pelkkä fyysinen aspekti joogasta mutta se on se minä ihmiset käsittävät joogan. Kilpailua ei kuitenkaan voi voittaa pelkällä mestarisuorituksella asana-kilpailussa vaan sen jälkeen parhaat tenttivät vielä joogan teoriaa ja yhteispisteet sen jälkeen ratkaisevat voittajan. Nämä on tietysti makuasioita ja asiaa voi tarkastella monesta eri näkökulmasta mutta en enää vastusta niin voimakkaasti jooga-asana- kilpailuja vaan on niillekin paikkansa, ne motivoi ihmisiä pitämään huolta itsestään.

Muutenkin nuo joogafestarit oli hauska tapahtuma kun pääsi tosiaan näkemään miten intialaisia tapahtumia järjestetään. Kaikki alkaa aina vähintään tunnin myöhässä. Aikataulut ei pidä millään ja kukaan ei tiedä mistään mitään. Eli aika perus intialainen  meininki, hallittu kaaos, kaikki toimi ja tapahtui lopulta kunhan vaan jaksaa odottaa kärsivällisesti. Me sovittiin että ollaan paikalla klo 9 aamulla kun ohjelman mukaan festarit alkaa niin eihän siellä ollut edes festareiden työntekijätkään vielä vaivautunut paikalle. Pikku hiljaa sitten ysin jälkeen äijät alkoi kantaa tuoleja sinne ja virittelemään äänentoistoa ja siinä kympin paikkeilla aloiteltiin aina. Siinä tuntee olonsa melko tyhmäks kun tietää että nämä ei voi aloittaa mitään aikataulun mukaisesti ajoissa vaan on poikkeuksetta aina myöhässä joka asiassa, ja silti itse ei voi sallia itsensä olla myöhässä kun kerran sovitaan että puheet alkaa klo 9 niin pakkohan siellä on sitten olla klo 9. Tai mä olin kyllä jo 8.55 että ehin odottamaan parhaalle paikalle klo 9.

Festareilla oli ympäri Intiaa porukkaa ja ohjelma oli pääasiassa puheita joogasta ja terveydestä, joogasta ja urheilusta, jooga ja sydänsairaudet sekä jooga jokapäiväisessä elämässä. Sen lisäksi oli kulttuuriohjelmaa, tanssiesityksiä ja musiikkia. Niin ja tietysti kilpailut jotka veti eniten yleisöä. Meidän porukasta lopulta osallistui pari tyyppiä, Tiffany ja Ralph. Molemmat pärjäs aika hyvin, Tiffany tais olla 7. omassa luokassaan ja Ralph oli 2., jäi pisteen päähän finaalipaikasta, eli jos olis oman ikäluokkansa voittanut niin olis päässyt finaaliin kilpailemaan muiden ikäluokkien parhaita vastaan. No se oli onnellinen ettei  voittanut ettei tarvinnut mennä enää lavalle koska se finaali oli melkoinen show. Tuomareita oli noin 25 lavalla ja joka toisella oli mikki kädessä ja jokainen puhui omaan mikkiinsä yhtäaikaa ja se oli aivan käsittämätöntä säätämistä mutta niille se näytti olevan normaalia. Mulla stressihormonitasapaino heittelehti pahasti kun katoin sitä toimintaa yleisön joukossa!!!

Meille tuli joulun jälkeen uus kurssikaverikin tänne, Inga Norjasta. Joka onkin ruotsalainen mutta asuu Norjassa. Tietysti sen piti heti kysyä multa että puhunko ruotsia ja pääsin kehumaan että no en puhu! Enkä enää puhu norjaakaan! Mut se on ihan mukavanoloinen nainen, ehkä siinä 40 tienoilla. Inga on tehnyt tämän 6kk 4 vuotta sitten ja tuolloin oli kuulemma ollut aika paljon vaikeuksia sulattaa monia asioita täällä, mutta on kuulemma näiden 4 vuoden aikana oppinut ymmärtämään mitä täältä sai mukaansa. Ens viikolla meille tulee taas 2 vierasta lisää, kukaan ei tiedä ketä ne on mutta kai ne on jotain perkeleen tärkeitä tyyppejä, eli siis Ashramin vanhoja oppilaita. Tämä loppuaika on aika vaihtelevaa ja arkeen tulee pieniä muutoksia mikä vaikuttaa taas siihen että aika menee paljon nopeammin.

Tällä viikolla me aletaan tekemään opetusharjoituksia, eli opetetaan toisiamme aamuisin joogatunneilla. Tuo on varsin hyvä juttu koska muuten nuo sanskritin nimiset asanoiden nimet ei jää mieleen. Nyt ne on pakko painaa mieleen kun on niitä itse opetettava.

Töitäkin oon kattellut jonkin verrana ja oon jopa pari hakemustakin laittanut. Jos ei mitään normiduunia löydy niin alan näyttelijäksi kun tuo Apinanrooli oli niin vakuuttava! Mutta en kyllä stressaa pätkääkään niiden osalta vielä. Tässä on vielä pitkä aika kotiin paluuseen, tai no kaikki on suhteellista mutta 2,5kk silti. Ja ei täältä käsin kovin helpolla voi töitä saada kun ei pääse mihinkään haastatteluun ja puhelinhaastattelun sopiminenkin on haasteellista. Mutta jos jotain  unelmaduunia löytyy niin nakkelen hakemusta menemään. Oon myös omaa yritysideaa kypsytellyt päässäni että mitä sitä alkaa tekemään joskus, ja onhan niitä joitakin ideoita tullut mutta ei paniikkia senkään suhteen. Ensin pitää päästä pois täältä :D Eli siis ensin pitää päästä jaloilleen normielämään ennen kuin voi alkaa isompia siirtoja tekemään.

Terveenäkin oon ollut ja ihan hyvä fiilis on. Kovi-ikävä nyt vaivaa aina välillä, varsinkin jouluntienoilla ois ollut mukavaa olla kotona mutta se nyt on normaalia. Ainiin olkapää nyt on reistaillut joulusta lähtien niin että taas rajottaa mun toimintaa ja nyt se roikkuu pari senttiä alempana kuin toinen että en tiedä edelleenkään että mikä siinä on vikana. Oonko mä vaan kierossa vai mitä tapahtuu. Mulla on ens viikon tiistaille eli 15.1. varattu fysioterapeutille aika, eli naapurissa on tuo Quiet Healing Centre jossa työskentelee Vaasalainen Jussi. Mä varasin Jussille ajan ja aion sanoo sille että pistää tuon olkapään kuntoon ennen ku se tipahtaa.

Karmajooganakki vaihtui ja nykyään mä oon monitori eli vastaan meidän raha-asioista ja kuljetuksista yms. Kauhee vastuu! Vastuu painaa ja pitää melkeen saada stressilomaa tästäkin. No ei vaan aika lepposa homma kuitenkin kun ei tarvi jynssätä vessoja joka päivä klo 9-10 vaan voin vaan laskee rahoja aina kun siltä tuntuu ;)  Ja keittää kahvia! Hetkinen, mähän oon sihteeri!!