aussi tuli taloon

18.1.13

Jäänyt vähiin tämä kirjoittelu kun on ollut muutakin toimintaa (on laiskottanut). Tänään aamumeditaatiossa kun yritin taas kerran hiljentää mieltä ja keskittyä vain hengittämiseen, tai oikeastaan yritin vain antaa itseni nauttia siitä että nyt ei tarvi ajatella mitään vaan saa vain olla ja mieli voi rauhoittua, niin jostain tuli yhtäkkiä mieleen kuinka me ihmistet paetaan omaa vastuuta. Varmaa useasta suunnasta tullut pieniä vinkkejä jotka on jäänyt tuonne mun alitajuntaan ja tänä aamuna ne tuli sieltä mieleen jostain syystä tosi voimakkaasti. En muista mitä olen lukenut tai puhunut tai kuullut tarkalleen tässä viimeisten parin viikon aikana mutta jostain nämä pompsahti päähän.

Lähipäivinä taisi olla uutinen Iltasanomien nettisivuilla kuinka joku ruotsalainen nainen oli sairastunut osteoporoosiin koska oli saanut pitkään syöpälääkitystä väärän diagnoosin takia. Hänellä oli todettu kai syöpä maksassa sekä selässä ja oli saanut melkein pari vuotta lääkitystä syöpään. Jutussa ei tainnut kuitenkaan olla mitään napinaa naisen osalta tai tietota että olisi mitään syytteitä nostettu ketään vastaa. Mutta hyvä kohu nousee tuollaisesta jutusta ja ihmiset alkavat jeesustelemaan kuinka huonoa hoitoa joku voi saada, ja kuinka huonoja lääkäreitä sitä onkaan olemassa. Jos tuo olisi tapahtunut jenkeissä niin nainen olisi varmaan haastanut oikeuteen lääkärin ja sairaalan ja vaatinut miljoonia korvauksina.

Kommenteista oli pakko lukea kuinka siellä oli joku kärkkäästi arvostellut kuinka meillä ei ole sitä eikä tätä Suomessa ja meillä Suomessa ei hoideta tarpeeksi ja Ruotsissa hoidetaan liikaa. Ei varmaan yksikään ihminen länsimaissa, tai ainakaan skandinaavisissa maissa missä meillä kuitenkin on vielä aika hyvällä mallilla tämä terveydenhuolto, ota vastuuta omasta terveydestään. Kun sairastutaan tai loukkaannutaan niin me aletaan vaatimaan välittömästä että joku ulkopuolinen on vastuussa meidän loukkaantumisesta, sairastumisesta, hoitamisesta sekä parantamisesta. Miten me voidaan alkaa omien selkäkipujen takia valittamaan että paska maa ja paska yhteiskunta kun en saa kunnon hoitoa, lääkistystä enkä edes leikkausta saman tien. Kenen vastuu se oma selkä on? Miksi se on kipeä tai rikki? Onko se jonkun muun vika kun tulee syöpä tai katkeaa jalka?? Tai parhaassa tapauksessa työantajan vika kun sairastun masennukseen ja burn outtiin. Oliko pomolla ase ohimolla kun se pakotti jäämään töihin ja puristamaan kaikki mehut?

Me löydetään huonoja puolia joka asiasta ja syytetään niistä aina muita. Terveys ehkä on paras esimerkki siitä että kuinka me otetaan itsestään selvyytenä se että meillä on tällainen hieno ja terve keho, ja kun se alkaa reistailemaan niin kyllä joku sen kuntoon laittaa, sehän on minun oikeus ja jonkun muun velvollisuus. Entä jos meillä ei olis lääkäreitä enää ollenkaan eikä sairaaloita? Mussutettasiinko edelleen kaksin käsin sirkusaakkosia ja Fazerin sinistä, dokattaisiinko viikonloput, lohdutettaisiinko hyvästä krapulasta itseämme kebeb- pizzalla?

Itse aloin tajuamaan tämän kehon rappeutumisen vasta tässä tällä viikolla kun fysioterapeutti sanoi mun olkapäästä että se tarvii ehkä leikata. Ensimmäisenä aloin miettimään että kuka perkele se oli joka sen hajotti, oliko se veljen rakennusprojekti jonka syytä tämä on, vai onko se kuntosali Malmilla se joka pitää haastaa oikeuteen. Lopulta tajusin että en mä kovin hellästi kohdellut omaa kehoani viime vuonna kun treenasin salilla ja tein mitä tein. En asiaa ajatellut mutta se oli itsestään selvää ja on aina ollut että jos loukkaan esim. olkapään niin kyllä joku sen kuntoon laittaa, sehän on mun oikeus vaatia sellaista kun asun Suomessa. Nyt on mielessä se että entä jos se oikeasti pitää leikata, olkapääleikkauksissa on aina iso riski mennä vituralleen. Miksi mä olen ollut niin tyhmä että en oo välittänyt itsestäni sen vertaa että pitäisin kroppani ehjänä ja hyvässä kunnossa ennemmin kuin yrittäisin väkisin muokata siitä jotain mitä se ei ole jo luonnostaan.

Jokin aika sitten luin Mikael Jungerin tarinan hesarin sivuilta kuinka suhteellisen nuori kaveri on sairastanut sydänkohtauksen ja vakavan syövän sekä kirsikkana kakun päällä avioero, silti porskuttaa täysille eteenpäin. Jutussa ei ollut pienintäkään makua katkeruudesta. Päinvastoin, sillä tuntui menevän paremmin kuin koskaan.  Kaveri otti itse vastuun omasta terveydestä, hoiti itsensä kuntoon lääkkeillä ja hoidoilla mutta varmaan tärkeimpänä, otti itse vastuun omasta terveydestään. Ei katkeroitunut ja alkanut etsimään syitä muista. Arvotkin hänen elämässä taisi loksahtaa kohdalleen kerta heitolla. Itse taisin viimeksi eilen olla huonolla tuulella ja valittaa eräästä meidän opettajasta kuinka epäpätevä hän on ja taisin vielä mainita siinä samalla että meillä pitäisi olla oikeus parempi tasoiseen opetukseen. Eiköhän se oli kuitenkin minä joka vastaa siitä että mitä opin vai opinko mitään ja jos ei miellytä niin voin aina vaihtaa maisemaan. Ja voisin kai olla kiitollinen siitä että saan olla täällä ja saan sitä opetusta.

Tuo kiitollisuus on kanssa yksi mikä meiltä puuttuu. Meillä on niin paljon ja niin hyvin kaikki asiat että ei tarvi olla kiitollinen mistään. Kaikki on itsestään selvää. On ruokaa, töitä suurimmalla osalla, asunto, terveydenhuolto ja vaikka joisit omaisuutesi ja perheesi ja itsesi hengiltä niin katto löytyy silti pään päälle ja saat hoitoa ja ruokaa. Mutta nämä on sellaisia juttuja että eipä niitä kai tajua ennen kuin ne otetaan meiltä pois. Kun ollaan siellä katuojassa talo ja perhe juotu, niin sieltä voidaan vielä osoittaa syyttävää sormea johonkin suuntaan ja syyllistää kenties omia vanhempia ja omaa lapsuutta tai ehkä entistä työpaikkaa ja vaimoa omasta huonosta olosa ja pahanmakuisesta elämästä.

Yksi vihollinen varmasti on tuo ego joka meiltä löytyy. Sen takia varmasti me aletaan etsiä aina syyllistä muualta, itsemme ulkopuolelta koska ego ei koskaan voi olla väärässä. Ego ei koskaan tee mitään tyhmää joten sen on aiheuttanut silloin joku muu. Ja kun me ollaan synnytty niinkin hienoon maahan kuin Suomi, missä asiat on niin hemmetin hyvin, niin jotta vaaka pysyy tasapainossa niin me voidaan niin hemmetin huonosti. Kun on aina joku joka pitää meistä huolen, aivan sama mitä me tehdään niin aina joku on lohduttamassa ja korjaamassa tilannetta. Ja jos ei huvita niin ei tarvi tehä mitään, voi vain olla, ja kyllä valtio aina sen verran rahaa antaa että voi ottaa kulauksen murheeseen. Ja meihin on jo lapsesta asti iskostettu tämä että meillä on oikeus vaikka mihin, kouluun, opiskeluun, terveydenhuoltoon, julkinen liikenne yms. Onhan näitä. Kaikki on niin hyvin että pitää oikein pinnistellen miettiä että miten voi valittaa jostain. Poliisit ei tee mitään, veroja pitää maksaa liikaa, paska hallitus jne. Varmaan ainut mille ei voida mitään on sää. Kaikki muu me voidaan itse muuttaa ja ottaa vastuu kaikesta mitä meillä on.

Kiteytyksenä minulle itselleni, voisin olla kiitollisempi asioista joita mulla on koska niinkuin on huomattu, ne mitä en osaa arvostaa ja mistä en ole kiitollinen, otetaan multa pois. Lisäksi voisin olla ottamatta monia asioita itsestään selvyytenä, eikä siinä vielä kaikki, voisin myös ottaa kokonaan vastuun itselleni omasta elämästäni.

Tämä itkuvirsi ei ole teille vaan minulle ;)

Muuten täällä pyyhkii edelleen hyvin. Pari uutta tyyppiä saapunut taloon, Australiasta nuorempi nainen ja Etelä-Afrikasta vanhempi rouva. Molemmat vanhoja opiskelijoita. Aina kun juttelen tuon australialaisen naisen kanssa niin mulla on sellainen tunne että mä juttelen naispuoleisen krokotiili-miehen kanssa. Sen aksentti on niin vahva että mun on vaikee ottaa sitä vakavasti. Kaikki varmaan ottaa mut tosi vakavasti täällä.

Eilen vedin ensimmäisen joogatuntini täällä. Loma Viloma Asanoita, molempien jalkojen nostoja! Parasta mitä tiedän! Heti alussa kun olin muutaman lauseen sanonut ja antanut ohjeita niin ranskalaiset nauroi koko ajan, vaikka omasta mielestäni en mokannut mitään. Oli omituinen tunne kun porukka kikattaa vaikka itellä ei ole hajuakaan että mille ne nauraa ja kun yritän pitää sanskritin ja englannin kielellä ensimmäistä joogatuntia niin meinas mennä pahasti kompassi sekaisin. Jälkikäteen kysyin että mitä mä mokasin kun te nauroitte niin ne vaan sano että et mitään mutta ku sä oot niin hauska!! Jos joskus heittää hyviä juttuja joillekin niin siitä seuraa se että sua ei enää oteta vakavasti! No mutta, se tunti meni silti hyvin vaikka alku oli todella hämmentävä. Aika mielenkiintosta opettaa joogaa koska siinä tulee niin monta tekijää mitkä pitää yhdistää, ohjaaminen englanniksi, näyttäminen, laskeminen ja rytmi sekä hengittäminen ja liikkuminen oikeaan aikaan rytmin mukaan. Näin äkkiseltään vois ajatelle että ei miehille sopivaa hommaa kun pitää niin monta asiaa hallita yhtäaikaa. Mutta on jotain hyötyä siitäkin että on käynyt noita erinäköisiä aerobic-ohjaajakursseja yms. Ja me miehet saadaan aina anteeks paljon enemmän virheitä eikä meiltä odoteta paljon :D

Pari viikkoa enää ja alkaa Yantra mikä on todella mielenkiintoista. Ja helmi-maaliskuussa siirrytään edistyneempiin tekniikoihin mikä on varsin mielenkiintoista, mukaan tulee mm. Oli Mudrat. Kelit on kohillaan, viimeisin sade taisi olla joulun jälkeen ja sen jälkeen on taas aurinko porottanut ja päivällä taitaa olla normi 30-32 lämpöä eli ihan riittävästi, ei liian kuuma vielä. Mutta täytyy sanoa että jouluussa oli viileämpää kuin nyt tammikuussa vaikka pitäis ehkä silti olla päin vastoin. 

Ainiin pitää vielä mainita että nyt osu nenä eilen ensimmäistä kertaa maahan kun istuin jalat leveällä (Chatushkona Asana) ja siitä taivutin itseäni eteenpäin. Tuo on ollut isoin haaste mulle, siinä on yhdistynyt kaksi heikkoa kohtaa, alaselän sekä lantion jäykkyys ja reisien sisäosat. Nyt ne on antanut sen verra periksi että kun oikein pinnistän niin nenä jo hipasee lattiaa. Kerrottakoot vielä että lähtökohta oli se että ylävartalo taipua alkuasennosta noin 10 astetta eteenpäin :)