outoja asanoita ja laulamista

22.11.

Ah, vapaapäivä! Viime vapaapäivät on menneet säätämiseen ja nyt päätin että tänään en lähden kaupunkiin enkä muuallekkaan säätämään vaan otan rennosti, makaan sängyssä ja luen ja syöpöttelen ja katon ehkä jonkun leffan ja käyn kahvilla jossain.

Päivä ei lähtenyt ihan käyntiin niin kuin Strömsössä olis lähtenyt. Aamun Arthin jälkeen siirryttiin pimeässä kattoterassille jossa me joka aamu pidetään Hatha-jooga tunti. Mun arkirutiineihin kuuluu siinä pimeässä istuessa ja odotellessa itseni kuorruttaminen hyttysmyrkyllä. Se on vähän epätoivoista hommaa koska se on huomattu 2 kuukauden aikana että siitä ei taida olla mitään hyötyä, koska mulla on joka päivä 10-20 hyttysenpistoa ympärikehoa. En tiedä onko hyttyset täällä immuuneja tuolle intialaiselle myrkylle vai tuoksunko mä vaan niin hyvälle sen myrkyn läpi että ne ei voi vastustaa??  No joka tapauksessa siinä suihkuttelin itseäni normaaliin tapaan niin epähuomiossa ja vähän unentokkurassa en muistanut kokeilla minne päin suutin oli pullossa ja näinpä spreijasin itseäni suoraan silmään, se ei edes tule pilven tai suihkun omaisesti sieltä vaan se myrkku tulee kuin letkusta. Taisin sillä hetkellä ääneen kertoa kaikille siellä oleville että VOI VITTU, sen jälkeen alkoi polttelemaan silmää aika kivasti. Tuo hyttysmyrkky on aiheuttanut mulle käsiinkin lievää ihottumaa ja sellaista jälkeä kuin iho olisi palanut. Mulla oli onneks siinä vesipullo suhteellisen lähellä vieressä jonka kaadoin päälleni tai silmään (suurimman osan vaatteilleni ja matolleni). Sitten Amma tulikin ja aloitettiin puolen tunnin istuminen ja tänään siitä ei tullut oikein mitään, yllätys. Silmää ei pystynyt avaamaan ja se vain vuosi ja poltteli, mutta kyllä se vesi sen loivensi niin että nyt jo iltapäivällä näen ihan normaalisti sillä. Aamun joogat tosin meni reisilleen, mutta onhan näitä aamuja vielä jäljellä ;) Vielä on kesää jäljellä. Meditaation jälkeen oli pieni ketutus päälle tuosta spreijaamisesta. Sen lisäksi vielä joogatunnin aikana hyttyset pisti mua joka puolelle koska en sitten suihkuttanut sitä myrkkyä muualle kuin silmääni! Eikä siinä vielä kaikki, mun jalassa oleva haava on kai tulehtunut ja sen kun huomasin siinä seisoessani olkapäilläni ja tuijotellessani varpaitani niin alkoi suoraan sanoen vituttamaan vielä enemmän!! Nyt on onneks taas parempi fiilis kun kävin vapaapäivän kunniaksi hengittelemässä omaan tahtiin enkä muiden, syvään ja hitaasti.

Joogasta pitääkin mainita kun se taitaa olla pääasia täällä että jonkin verran on edistystä tapahtunut. Mutta tietyt jutut on ihan mahdottomia mulle. Kun istutaan jalat leveällä niin mä en veny eteenpäin millään. Reiden sisäosassa olevat lähentäjät on kireet kuin viulunkielet. Mutta taas jotkut osat on ylivenyviä kuten mun nivuset tiettyyn suuntaan.

23.11.

Kelit taas muuttuneet! Lämpöä on ehkä 31 mutta se tuntuu sellaselta +40 koska kosteusprosentti on jälleen kerran elämää suurempi. Jatkuva dallas siis päällä. Vettäkin on ripotellut nyt parin kolmen päivän ajan mikä ei sinänsä haittaa koska ei sitä ole satanut pariin viikkoon ollenkaan. Aamulla kun aloiteltiin joogaa oli melko upea taivas kun merellä jylläsi ukkonen, se oli kuitenkin niin kaukana että sitä kuullut ollenkaan mutta se valaisi koko taivaan täällä meillä asti. Aallot on taas askeleen lähempänä meitä ja nyt ne on yhden talon tuosta naapurista jo tuhonneet. Yötä päivää yritetään korjata tilannetta täällä ja rakentaa aallonmurtajaa tuohon edustalle. Meidän upea ranta on sitä myöten sitten hiukan erinäköinen mutta toiveissa olisi että meille jäisi sellainen mukava pieni laguuni tuohon ;)

Luonto myös osoitti vaarallisuutensa täällä toissapäivänä kun 2 paikallista poikaa hukkui tuossa uimarannalla. Neljä paikallista poikaa lähti uimaan ja niistä 2 veljestä jäi sille tielle eikä ruumiita ole näkynyt. Aika kova paikka perheelle kun kumpikin poika meni...joskus ei elämää pysty ymmärtämään. Taas muistutus siitä kuinka väliaikaista kaikki on. Ainut mitä meillä on, on tämä hetki.

Tämä marraskuu ei tosiaan ole ollut mun kuukausi. Tänään varmaan mursin varpaani kävellessäni Pranayama- tunnille. Siinä Hutin ovella on sellainen vajaan sentin korkuinen kynnys jonka näen kyllä ja muistan sen olevan siinä mutta silti potkaisin siihen ja taitoin sen johdosta vielä keskimmäisen varpaan jalan alle ja astuin päälle. Sattui taas aika mukavasti! Tällä kertaa en kiroillut mutta mieli teki. Pystyy kyllä kävelemään mutta nilkuttamalla ja varvas on aika punainen mutta ei juurikaan turvonnut. Itse pystyn sitä vielä liikuttamaankin joten ei se pahasti ainakaan mennyt. Ehkä se vaan kolahti pahasti...aika näyttää.

Käärme nähtiin täällä kans. Se oli eilen iltapäivällä tuolla meidän kattoterassilla sijaitsevassa pranayama hutissa kattotuulettimen päällä päiväunilla. Meidän siivooja oli vähän säikähtänyt sitä ja sen jälkeen meidän puutarhurit oli tulleet ja häätäneet sen jollain tikulla veks. Ja oli kuulemma käärme ottanut osumaa päähän mutta ei kuollut koska poikien tikku ei ollut tarpeeksi iso tuolle käärmeelle. Onneks mä en ole puutarhuri niin en joudu tollasiin hommiin. Olisin itekkin halunnut nähdä sen kun niistä niin paljon on puhuttu, mutta parempi varoa mitä toivoo kun itse yleensä yllätys yllätys, makoilen sen tuulettimen alla joka kerta pranayama- tunnilla.

Apinaankin oli osa meidän porukasta törmänneet. Hassua kun en itse muista heitä tavanneeni...hahahhahahaa!

Tuo apina oli seisoskellut yläkerran asuntojen katolla. Niitä kuulemma on jonkin verran täällä mutta ei kovin paljon. Itse en ole yhtäkään nähnyt vielä täällä. Mutta niitäkään ei kuulemma kannata tavata koska ovat täälläpäin melko agressiivisia. Jos erehtyy katsomaan silmiin niin ne luulee että sä haastat sen ja sitten on pakko ottaa matsia.

Muita eläimellisiä juttuja...kulkukoiria täällä on todella paljon!! Ja täällä kun pienemmillä kujilla kävelee niin ne haistaa vieraan ja turistin ja räksyttää todella uhkaavasti ja alkaa seuraamaan. Tanyaa oli yksi koira yrittänyt ottaa nilkastakin kiinni. Ja niillähän varmaan joka kolmannella on vesikauhu joten pitäs varmaan jonkunlaista asetta kantaa mukana. Hyttysmyrkky ei varmaan riitä.

Makeanhimosta taisin jo mainitakkin. Se ei ole yksin mun juttu täällä vaan kaikilla on sama tilanne. Vaikka ruokaa saadaan vähintäänkin tarpeeksi ja sitä syödäänkin aika paljon niin silti jokaisen aterian välillä on pakko syödä jotain makeaa, päivittäin. Mulle makeanhimo on normaalia ja myönnän että tulee syötyä silloin tällöin kettukarkkeja tjm.  Tämä intian makeanhimo kuiteknin alkoi huolestuttamaan mua niin paljon että mun oli pakko ottaa se puheeksi opettajan Cathyn kanssa ja kysyä että oonko mä normaali. Cathy onneks paljasti että mä oon normaali koska jokainen täällä on kertonut potevansa samaa vaivaa. Me tehdään niin paljon juttuja täällä ja aivot polttaa sokeria että me tarvitaan sitä muualtakin kuin meidän 3 pääruoasta. Eli mä haluan uskoa että mä oon normaali. Eli voin nyt paljastaa että kävin tänään taas kaupassa (MyMarket) ja ostin erilaisia Aurovillessä valmistettuja keksejä. Ei siis mitään Nestlen liukuhihnatehtaalta tulleita E-aine- keksejä vaan hyviä ”terveellisiä” keksejä ;) Sen jälkeen menin Tanyan kanssa naapuriin kahville ja kun oli niin kuuma niin ostin jäätelönkin. Aika perussettiä täällä.

Mymarketista tulikin mieleen hauska juttu. En ikinä saa kuittia kun käyn kaupassa ja nyt tällä kertaa tarvin kuitin koska ostin Ashramiin siivoamista varten siivoushanskat. Shoppailun päätteeksi tyttö kassalla antoi mulle rahaa takaisin ja pyysin sitten kuittia, hän kiltisti antoi mulle heti kuitin käteen ja olin tyytyväinen että ei tämän enempää tarvinnut asiasta jutella, kuitin laitoin laukkuuni. Lähdin sitten kaupasta kävelemään ostosten kanssa ja parin sadan metrin jälkeen ajattelin siinä kävellessä lukea kuitin että olinhan saanu oikein rahasta takaisin ja tarkistaa paljon ne hanskat maksoi. No hetken siinä sitten tuijottelin sitä kuittia kun siinä luki että olin ostanut suklaata ja shampoota ja tamppooneja monia muita juttuja mitä en edes tunnistanut. Suklaakin olis mennyt täydestä ja shamppoo mutta ne tamppoonit paljasti että tää ei ole mun kuitti. Eli se tyttö oli vaan antanut mulle kuitin. Mä tämmösenä yksinkertasena en ollut tajunnut pyytää mun omaa kuittia vaan pyysiin vaan ihan pelkän kuitin. Menin sit takasin kauppaan ja ystävällisesti sanoin sille neidille että tää ei ole mun kuitti että voinko mä saada sen kuitin missä on mun ostokset; kumihanskat  tamppoonien tilalla :D sitten se ystävällisesti alkoi tonkimaan roskista ja otti sieltä mun kuitin missä oli mun kalliit kumihanskat! Taas opin jotain uutta!!! Ajattele mitä pyydät koska saatat saada sen mitä pyydät.

24.11.

Tänään oli vuorossa Eka Pada Uttana Paravritti Asanat Savitri Pranayaman tahdissa, eli yhden jalan nostoja selinmakuulta ja pidetätetään hengitystä ja jalkaa ylhäällä tietty aika. Tuntuu edelleen siltä niinkuin mulla olis laskettelumonot jalassa, jalat ei vaan nouse, en tiä miksi koska muuten venyvyyttä tuntuu löytyvän ja voimaa mutta ei niin ei. Tuskan hiki tuli kyllä kun aherrettiin noiden parissa.

Meillä oli tässä pari päivää sitten taas välimittailut, mitattiin keuhkojen kolmen eri osa-alueen ympärysmitta ja verrattiin kuukauden takaisiin tuloksiin. Mielenkiintoista oli se että mun alaosa oli selkeästi mun paras tai tehokkain hengitysosa, eroa oli noin 5 tuumaa, ja nyt kuukauden jälkeen tuo oli pienentynyt 3,5 tuumaan. Keskiosa oli pinenentynyt 4 tuumasta reippaaseen 3 tuumaan, mutta mikä oli tärkeintä oli se että yläosa oli kasvanut vajaasta kahdesta reippaaseen kolmeen. Tarkoitus olis saada kaikki kolme osa-aluetta suunnilleen yhtä suureksi, niinkuin mulla nyt alkaa olemaan, sen jälkeen tarkoitus on alkaa kasvattamaan kapasiteettia. Eli jos haluaa isot keuhkot, kannattaa tulla tänne treenaamaan ;) Meillä on taipumus hengitellä ala- ja keskiosalla pelkästään, yleensä miehet hengittää hyvin alaosalla ja naiset keskiosalla. Vain oikestaan ihmiset jotka harjoittavat Pranayamaa osaavat hengittää yläosallakin. Yläosan treenaaminen on aika vaikeaa koska sitä ei koskaan ole juuri käyttänyt. Sinne jää vanhaa ilmaa ns. pölyyntymään ja se aiheuttaa kaikenlaisia allergioita ja muita ikäviä juttuja. Nyt kun tuo yläosakin otetaan käyttöön niin siellä kiertää puhdas ilma ja hengitys parantuu.

Paino tarkastettiin taas ja yllätys oli että se mitä paaston aikana 5 päivässä lähti, ei ollutkaan tullut kokonaan takaisin vaan olin saanut vain yhden kilon takas, eli paino on tällä hetkellä 79kg. Mulle sopiva paino varmaan olis siinä 80 tietämillä, riippuen tietysti siitä miten treenaan. Mutta huomasin pienen feelun meidän intialaisessa vaa’assa, kun nojasi eteenpäin, vaaka näytti 75kg, ja kun nojasi taaksepäin, vaaka näytti 85kg. Pitäs joka kerta muistaa seistä samassa asennossa. Käytännössä voi aina 10 kg sisältä valita paljonko haluaa painaa. Yllättäen kaikki tytöt nojaili eteenpäin punnituksen aikana ;)

Asanoista puheen ollen, me tehdään kaikennäköisiä Jatteja aina ennen varsinaisia Asanoita, eli siis alkulämmittelyjä. Yks epämääränen Jatti on sellainen missä maataan selällään, koukistetaan polvet ylöspäin eli tuodaan kantapäät lähemmäs pakaroita, jalat hieman lantionleveyttä leveämmälle, sitten nostetaan lantio ylös maasta ja sheikataan, kun on ”rentoutettu” lantio niin aletaan nostelemaan sitä ylös alas ja samalla polvia kierretään ulkopuolelle ja sisäpuolelle tehden sellaista ympyräliikettä. Musta tuntuu todella oudolta tehdä tuota lämmittelyä, ja samalla jännittää että joku näkee :D Varmaan mun egolle liikaa tuollanen liike, miehuus pian vähenee tai jotain. Mutta nyt ynnäsin yks yhteen näitä juttuja täällä ja tuli mieleen että meidän opettaja Cathy, joka tällä hetkellä opettaa Hatha Joogaa ja Pranayamaa, on siviiliammatiltaan kätilö, joten ehkä tämä lantion availu liittyy jotenkin tuohon kätilön ammattiin. Mua siis valmennetaan synnytykseen täällä! Kai sekin on hyvä osata. No mutta asiaan, me tehdään niin paljon muitakin outoja juttuja täällä että tuo nyt oli vain yksi esimerkki. Me hirnutaan kuin Aasit ja yksi Pranayama on kuorsaus- pranayama, noita on vähän vaikea joskus ottaa tosissaan mutta monilla niistä on aika rentouttava vaikutus ja ne poistaa ahdistusta. 

 Pranayama on mun suosikkijuttuja täällä, teen vapaa-ajallakin aika usein noita hengitysharjoituksia, en niinkään noita lantion availuja tai hirnumisia vaan Savitri Pranayamaa, jonka rytmi on 2x1x2x1. Eli sisään hengitys esimerkiksi kestää 8 sekuntia, sitten pidätetään hengitystä 4s, uloshengitys 8s, ja pidätetään hengitystä ulkona taas 4s. Tuo on sellainen perusrytmi mitä me yhdessä treenataan tällä hetkellä, ei liian vaikea ja on helppo yhdistää joogaankin. Tuo on vähän turhan nopea rytmi mun makuun, mä tykkään hengitellä rytmillä 16x8x16x8 jos teen rentoutusta. Tuolla on yllättävän rentouttava vaikutus. Mä olen viime aikoina huomannut että usein rentoutuksen jälkeen kun lopetan tuon tietoisen Pranayaman ja oon onnistunut keskittymään tuohon hengittämiseen kunnolla, niin mun kroppa on niin rentoutunut että välillä mun autonominen hermostokin rentoutuu sen verran että hengitys on vain pysähtynyt kokonaan. Sitten jonkin ajan kuluttua havahdun yhtäkkiä siihen että en oo hengittänyt enää pitkään aikaan ja sitten tulee sellanen vähän äänekkäämpi ja syvempi sisäänhengitys otettua :D  Mut rentoutus on saanut aika uuden käsitteen täällä. Mä oon ehkä asteen rennompi taas. Ei tarvi avata perjantaipulloa ja kattoo televisioo ja kuvitella rentoutuvansa.

Eräänlaista puhdistumista täällä on havaittavissa. Porukalle tulee kaikenlaisia omituisia juttuja yhtäkkiä kehoon mitä ei voi lukea normaaleiksi ”taudeiksi” tai ”sairauksiksi”. Esimerkiksi Helenillä on tullut molempiin kainaloihin hirveet patit ja hän on käynyt Akupunktio terapeutilla puhkomassa niitä ja ne on jouduttu vielä imukupilla imemään. Aika kipeetä hommaa kuulemma ollut. Nyt se ei voi nostaa kumpaakaan kättä ylös eikä oikein voi laskea alaskaan. Ja nämä puhdistumiset jatkuu täällä ilmeisesti koko puolen vuoden ajan. Kehon oma tapa poistaa kaikenlaisia myrkkyjä. Mä olen ollut terveenä edelleen mikäli ei lasketa näitä omia telomisia mitä tuntuu tapahtuvan päivittäin. Kompastelen, liukastelen ja tiputtelen tavaroita jatkuvasti.

Ens viikolla meillä on pizza-perjantai, toisin sanoen mennään vapaapäivänä torstaina pizzalle. Tuossa parin kilometrin päässä on kuulemma todella hyvä pizzeria mistä saa isoja, ohutpohjaisia ja rapeita pizzoja suoraan kiviuunista :P Tässä ollaankin oltu jo pari kuukautta ilman pizzaa joten onhan se jo korkea aika. Muutenkin ihan mukava välillä syödä muutakin kuin Ashram- ruokaa.

Eilen illalla Satshangissa höpöteltiin ahneudesta ja mä olin tällä kertaa se joka antoi asiantuntijalausunnon. Tuo tuli vähän yllättäen kun olin valmistautunut pitämään esityksen ensi viikolla mutta vetäsin nyt sitten puoliks hatusta tuon. Mutta oonhan ahneuden asiantuntija. Kerroin kuinka huijasin pienempänä pienemmiltä sisaruksilta karkkia jos piti jakaa tasan jokaiselle...pyydän anteeks jos joku teistä nyt lukee tätä ;) Mutta lähinnä mun asiantuntijalausunto koski enemmänkin tuota yritysmaailmaa. Siellä jos on tekemisissä myynnin kanssa niin kyllä se väkisin tekee ahneeksi. Ja ovathan nuo yrityksetkin ahneita. Ja muutenkin yheiskunta patistaa koko ajan ostamaan lisää ja lisää tavaraa ja tämän päivän IKEA- tuotteet pakottaa melkein siihen koska mikään ei kestä enää, on pakko ostaa uutta vanhan tilalle kun tavara kestää vain muutaman vuoden.  

25.11.

Jälleensyntymisestä ja Karmasta…

Tänään oli hyvä päivä! Juteltiin Ralphin kanssa jälleensyntymisestä. Ralph on ollut ns. etsijä koko ikänsä. Hän on opiskellut uskontoa, perehtynyt kaikkiin mahdollisiin uskontoihin ja henkisiin oppeihin sekä ollut hyvin uskonnollinen mies kunnes sitten lopulta hylkäsi ajatuksen jumalasta. Loppujen lopuksi hän tuli siihen tulokseen että jooga on se, joka on kaikkein eniten järkeenkäypä ”filosofia” / ”elämänkatsomus” / ”elämäntapa” tai mitä se sitten kullekin on. Jooga ei kuitenkaan ole uskonto, niin meillekin kovin täällä sanotaan. Jooga kuitenkin on todella kiinteä osa hindulaisuutta ja hindulaisuus taas luetaan uskonnoksi. Mutta taas hindulaisuutta intialaiset eivät niinkään pidä uskontona koska se on enemmän elämäntapa ja kulttuuri, se on mukana jokaisella joka päiväisessä elämässä. Hindulaisuuteen kuuluu kiinteänä osana jälleensyntyminen, ja taas kun ollaan opiskeltu näitä jooga- sutria jotka on kirjoitettu satoja vuosia sitten ja niissä keskeinen osa on jälleensyntyminen. Niissä myös puhutaan jumalasta. Puhuttaessa karmasta on pakko puhua myös jälleensyntymästä. Meillä on jokaisella pankkitili jolle kertyy plussaa tai miinusta sen mukaan miten me eletään. Jos kunnolla sikailet tässä elämässä niin et välttämättä edes kärsi siitä tämän elämän aikana vaan mahdollisesti kärsit siitä vasta seuraavassa elämässä, esim syntymällä kolmisilmäiseksi kääpiö-eunukki-apinaksi Ruotsiin tai jotain vastaavaa. Tämä on hiukan vaikeaa mulle sulattaa, ajatus siis jälleensyntymästä. Tämä kun ei ole ollut koskaan osa meidän elämää, kulttuuria tai uskontoa Suomessa, täällä se taas on normaalia. Ja tähän perustuu se ajatus että kun viaton ihminen kuolee, esim. ne pojat jotka hukkuivat täällä tällä viikolla, se niiden hukkuminen perustui karmaan ja on todennäköisesti lähtöisin edellisestä elämästä. Ne syntyy taas uudelleen niin kauan kunnes ne saavuttaan sen valaistumisen, tulee yhdeksi maailmankaikkeuden kanssa. Mutta se mikä tässä itseä hiertää eniten on se ajatus siitä että miten me siitä opitaan kun me kuollaan esim. nuorena ja viattomina, ja kun taas synnytään uudelleen niin me ei muisteta mitään edellisestä elämästä. Ei me siitä opitakkaan välttämättä mutta jossain vaiheessa me opitaan, ja niin kauan me täällä ”kärsitään”. Ralph sanoi lukeneensa pari kirjaa, toinen oli erään naisen elämänkerta. Tämä nainen oli syntynyt Intiaan ja jostain syystä hän muisti kokonaan edellisen elämänsä. Hän ei millään halunnut elää uuden perheensä kanssa johon oli syntynyt vaan olisi halunnut palata vanhan perheensä luokse mutta joutui sitten kuitenkin olosuhteiden pakosta elämään uudessa perheessään. Hän kuitenkin pystyi todistamaan ja vakuuttamaan kaikki siitä että oli edellisessä elämässä ollut osa toista perhettä. Jopa itse Gandhi oli käynyt häntä tapaamassa ja ylipuhunut hänet kertomaan tarinansa ja jakamaan sen maailmalle. Nainen kertoi että syy miksi ihmiset eivät muista edellisiä elämiään on yksinkertaisesti se, että he eivät pystyisi elämään sen kanssa, se aiheuttaa niin paljon tuskaa ja hankaluuksia. Aika järkeenkäypää tuo perustelu. Tuo kirja täytyy kyllä lukea koska niin kiinteästi tuo ajatus jälleensyntymisestä tuntuu olevan osa Jooga- filosofiaa.

 Jeesus ja Buddha olivat kuulemma molemmat joogeja. Että siinä teille! Ja joku on kuulemma kirjoittanut kirjan ”Jeesuksen kadonneet vuodet” tai joku vastaava, ja tähän liittyen Raamatussa on kuulemma aukko, missä iso-J katosi maisemista vuosiksi kunnes taas tuli takas, ja missäs se oli tuon ajan, no tottakai Intiassa oppimassa mestareilta. Mielenkiintoinen teoria ;)

Mutta juu, karma ja jälleensyntyminen on osa meidän opintoja täällä, me ei niitä harjoiteta käytännössä vaan pelkästään teoriassa koitetaan niitä ymmärtää ja jo teorian tasolla tuottaa kovasti hankaluuksia mulle. Mutta hulluhan mä oisin jos mä heti ostaisin ajatuksen jälleensyntymisestä, sittenhän mä voisin uskoo mitä tahansa joku sanoo.

Näihin aiheisiin liittyy hiukan myös mun kirja mitä tällä hetkellä luen, sain Sophielta lainaan Paulo Coelhon Aleph kirjan. En kovin pitkällä ole vielä kun eilen sen aloitin mutta pari todella hyvää ja ajatuksia herättävää riviä tuossa kirjassa on jo tullut vastaan mitkä voisin tähän heittää:

”We simply have to trust and follow the signs and live our Personal Legend; sooner or later, we will realize that we are all part of something, even if we can’t understand rationally what that something is. They say that in the second before our death, each of us understands the real reason for our existence and out of that moment Heaven and Hell is born.”

Mun mielestä varsinkin tuo viimeinen lause on todella hyvä ja osuva vaikka kokemusta ei tuostakaan ole. Me kaikki, tai ainakin aika iso osa meistä yrittää edes joskus pohtia, minä mukaan lukien, elämän tarkoitusta. Väkisin yritetään pinnistellä pienillä aivosoluilla ja yritetään ymmärtää tätä maailmankaikkeutta, etsiä syytä sille miksi me täällä ollaan. Ja sitten yhtäkkiä PUF, kun me kuollaan niin me tajutaan se. Ja mitä siinä vaiheessa kun me kuollaan niin mitä me voidaan miettiä? Työtä, rahaa, kesälomaa, tuskin. Se mitä tuolloin aukeaa ei välttämättä ole sama asia sulle ja mulle. Mutta tuleeko katsottua taakse ja nähtyä se mitä on elämällään tehnyt? Menikö se talteen, olinko mä hyvä ihminen, välitinkö kenestäkään muusta kuin itsestäni, teinkö mitään hyvää, opinko virheistä, vai olinko katkera ja onneton ihminen joka väkisin itsepäisesti kahlasi läpi elämän tänne asti oppimatta mitään. Vai ajattelisinko mä itseäni ollenkaan?? En tiedä tosiaan mitä tuolloin liikkuu mielessä mutta kyllä se joskus selviää. Mutta hyvä ajatusleikki, jos mä nyt kuolisin, mitä mä ajattelisin. Joskus kai kuukausi sitten siteerasin tässä blogissa varsin henkisesti ja syvällisesti Tommy Leen tekstiä Mötley Crüen kappaleesta Enslaved, ja nyt nuo sanat sopis tähänkin yhteyteen varsin hyvin :D

Ja paljon on puhuttu muutoksesta, kuinka yksinkertainenkin muutos on monille ihmisille kriisi. Tähän liittyy miljoona muutakin asiaa mutta fakta on että mikään ei ole ikuista ja me menetetään ihmisiä ja asioita jatkuvasti, siltä ei voi välttyä. Sana kriisi kuulemma tarkoittaa kiinaksi ja jollain muullakin kielellä samaa asiaa kuin myös muutos. Eli heidän kielellä kriisi = muutos. Jotta jotain uutta voi siis tulla, on vanhan mentävä.  Ja taas Colhon kirjasta pari kohtaa:

“When a sense of dissatisfaction persists, that means it was placed there by God for one reason only; you need to change everything and move forward.”

“Tragedy always brings about radical change in our lives, a change that is associated with the same principle: loss, there is no point in trying to recover what has been, it’s best to take advantage of the large space that opens up before us and fill it with something new. In theory, every loss is for our good; in practice, though, that is when we question the existence of God and ask ourselves, ‘What did I do to deserve this?’”

Mitä enemmän näitä asioita mietin ja yritän tajuta niin sitä enemmän tuntuu syntyvän uusia aukkoja ja kysymyksiä :D Saattaa olla että annan asian olla nyt ja alan kattomaan True Bloodia, annan pienille aivosoluille vapaata, niin ja jään odottamaan karkkeja jotka on jo kuulemma postissa matkalla Suomesta Intiaan :P

Ainiin ja vielä yks juttu. Meidän Hatha-jooga opettaja Lakshmi lähti veks pari viikkoa sitten ja tuolloin heitin hänelle puoliksi läpällä että jos joskus tuut takas niin sitten mä lupaan laulaa. Ja me lauletaan täällä noita Bhajaneita päivittäin ja mä olen ainut joka ei vielä ole laulanut, tai esilaulanut. Kyllä mä taustakuorossa ihan mielelläni hoilaan mutta en vaadi päästä esilaulajaksi, se on mun mielestä vähän niinkuin olis esitanssijana ;) No lupasin kuitenkin että esilaulan jos se tulee takas ja tänään se yllättäen tulikin takas, niimpä mä jouduin laulamaan. En uskaltanut jättää lupausta lunastamatta, oli siis pakkotilanne. Eli yksi sulka hattuun, oon esilaulanut hindulaisessa Puja tilaisuudessa sanskritin kielellä meidän omalle jengille ja intialaisille. Hiukan ahdisti ja olishan tuo voinut paremminkin mennä, jos ois vähän vähemmän ahdistanut, mutta oon hengissä. Pitää tulevaisuudessa miettiä vähän tarkemmin että mitä lupailee kullekin.

Diwali

13.11.

Tänään on Diwali, valon juhla! Täällä tämä vastaa joulua. Syödään ylipaljon ylimakeita herkkuja. Ammutaan raketteja ja kaikenlaisia kiinareita muutaman päivän ajan 24/7. Aika raskasta aikaa keskittymiselle ja korville, tuolla ulkona tosiaan paukkuu ihan koko ajan. Meillä on täällä tänään spesiaaliohjelma, tytöt tanssii jonkun uuden tanssin ja me Ralphin kanssa syödään keksejä ja taputetaan niille, perusmeininkiä. Illalla tehdään jotain soihtu / öljylamppukävelyjä tuolla ulkona ja herkutellaan. Aamiainenkin oli jo tänään spesiaali, siellä kaikenlaisia pikkuherkkuja joista en mitään tunnistanut mutta hyvää oli!!

Meidän piti pukeutua täksi päiväksi, tai sitten kun juhlat alkaa niin vähän paremmin. Mulla on yks ihan siistinnäköinen paita ja pesin eilen sen. Nyt lainasin Tanyalta ompelutarvikkeet ja  ajattelin oikein ommella sen juhlakuntoon kun repes taas viime viikolla helmasta suihkun jälkeen. Kun vaatteet ei veny yhtään ja on intialaisittain vähän tiukat ja naftit mulle niin suihkun jälkeen niitä on lähes mahdoton saada päälle. No vietin tässä aamupäivän ommellen tuota 20cm repeämää helmassa kiinni ja kas kummaa, sen jälkeen paidan koko oli muuttunut L:stä M:ään. Olin jotenkin siinä samalla kaventanut sitä helmaa niin että nyt sinne on vielä vaikeempi sukeltaa sisään. Kyllä kaikkien vaatteiden pitäis olla strechiä. Ehkä öljyän itseni kookosöljyllä jo pujahdan juhlakuteisiin illalla!

16.11.

Diwali oli ihan mielenkiintoinen juhla. Äärimmaisen paljon raketteja. Täällä paukkui valehtelematta 72h putkeen ilman taukoja. Intialaisten tapa ampua raketteja tuntui aika hassulta näin suomalaisen silmin kun täällä 5- vuotiaat lettipäiset pikkutytöt oli aseistettu puolen metrin mittaisilla kepeillä joissa oli tulipää millä ne sitten sytytti pommeja kaduilla ilman kenenkään valvontaa pitkin päivää. Illalla meidän Ashramissa ammuttiin raketteja ja siihen osallistui kaikki intialaiset ja niiden perheet. Oltiin sellaisessa hyvin tiiviissä epämuodostelmassa / rykelmässä, noin 30 ihmistä joista 20 oli varustettu raketeilla ja pommeilla.  Kaikki nakkeli pommeja sinne sun tänne ilman mitään järkeä (mä en ainakaan nähnyt järkeä) ja välillä sitten hypittiin ilmaan kun tuli joku jalkaan tai vierestä ohi ja vähän naureskeltiin sille. Mun silmin tuo oli täysi kaaos ja pyrin pysymään kaikista joilla oli pommeja niin erossa ja mahdollisimman kaukana. Tyypillistä oli myös ampua raketteja suoraan sähkölinjojen alla, sähkölinjat kulkee noin 3m korkeudessa, yleensä ne raketit sijoitettiin niiden alle. Jossain vaiheessa päivällä ilmoitettiin että töpselit pois seinästä kun joku sähkölinja oli palanut tai kärtsännyt meidän läheisyydessä. Kaikki säily jostain syystä ehjänä ja mä olin taas yhtä kokemusta rikkaampi. Aika hullulta tuo vaikutti!

Rakettien ampumista edelsi mässääminen, syötiin liikaa kaikenlaisia ylimakeita intialaisia herkkuja. Tuota sokeria todella arvostetaan täällä. Oli siinä vähän suolaisia snäkkejäkin mutta paino oli makeissa jutuissa. No tuosta tuli odotetusta vähän paha olo kaikille.

Sitten ohjelmaan kuului tyttöjen esittämä perinteinen tanssi jonka ne oli opetellut samana päivänä puolessa tunnissa ja sen jälkeen laulettiin Bhajaneita jälleen. Rituaaleihin kuului öljylamppujen sytytys, jokaiselle annettiin pieni kuppi käteen jossa oli öljyä ja palava lanka, tuota kuppia sitten kuljetettiin ympäri Ashramia jokaisessa tilassa missä me täällä nyt oleskellaan eli joogakatolla ja keittiössä jne. Kuljettiin 30 henkilön jonossa ja toistettiin mantraa, tämä rituaali kesti noin puoliska tuntia. Ainiin pukeutumiskoodi oli tosiaan taas ”siisti”, eli miten sen nyt ymmärtää. Itse en ole viitsinyt mitään kovin spesiaalia ostaa parin juhlan takia kun niille ei kuitenkaan ole käyttöä myöhemmin. Tytöiltä kuitenkin edellytetään Sariin pukeutumista mikä on sinänsä vähän epäreilua koska siihen pukeutuminen näyttää kestävän niillä puolisen tuntia. Ja sen jälkeenkin ne mallaa ja säätää niitä vielä vessoissa aika kauan että ne pysyy päällä. Me miehet ollaan periaatteessa samat kuteet päällä iltajuhlassa ja aamun hathajoogatunneilla :D  Kaiken kaikkiaan oli hauska ja erilainen ilta pommitteluineen, syöpöttelyineen ja rituaaleineen.

Kävin nyt uudestaan hieronnassa jonka olin varannut, eli tuo deep tissue massage. Nyt ei aika ollut onneksi peruuntunut. Hierojana oli venäläinen Andrey. Mies ei esitellyt itseään venäläiseksi mutta ei sen tarvinnutkaan, jotenkin oon oppinut tunnistamaan venäläisen aksentin ja ulkonäön ja tavan kommunikoida. Selitin miehelle ongelmani että selkä ei pelaa ja ongelma on lähes 20 vuoden takaa, nikamasiirtymä jolle lääkärit eivät kuulemma mitään voineet tehdä. Se vaan ihmettelin että miksei lääkärit voi mitään sille tehdä mutta mistäs mä tiedän mitä Lampilla lääkärit on ajatelleet vuonna 1995. Kaveri teki niin kummallsisia liikkeitä mulle että välillä pelotti että selviänkö. Se niksautti mun niskan niin että tajuton rusahdus kuului ja tuota edelsi kommentti että ”katotaan saanko mä sun pään takaisin sille kuuluvalle paikalle”. Kaveri oli aika lyhyt mutta hartiat oli kuin ladon ovet ja aika riskilta näytti muutenkin, se otti kaksin käsin mun päästä kiinni ja käänsi sen sivuttain ja käski hengittää tosin syvään sisään ja ulos, uloshengityksellä se sitten väänsi todella nopeesti ja lujaa mun pään melkeen ympäri niin että tuo rusahdus kuulu ja mulle tulli sellanen mielikuva että elokuvissahan ihmisiä tapetaan tälleen että väännetään niskat nurin ja hetken se tuntukin siltä. Sitten sama tehtiin toiselle puolellekin. Niskan lisäksi sain aika hyvän hieronnan ylä- ja alaselälle mikä oli varsin tarpeen. Ashramissa kuitenkin istutaan aina lattialla risti-istunnassa tai Vajra Asanassa joten jonkin verran tulee jännitettä selkään tuosta kaikesta istumisesta. Tarkoitus on tietysti aina istua selkä suorana. Oli hyvä kokemus, paikoin kivulias mutta auttoi kyllä. Andrey antoi vielä muutamia hyviä liikkeitä mitä mun pitäis tehdä jotta mun selkä kuntoutuisi ja menisi parempaan suuntaan. Niin ja oli meillä ihan hauskoja juttutuokioitakin kun juteltiin suomalaisten matkailusta pietariin ja venäläisten matkailusta joka paikkaan. Hieronnan päätteeksi totesin että kannatti, ensi viikoksi vielä käyn varaamassa ajan akupunktioon.

Täällä on todella hyvät surffikelit tällä hetkellä, hyvännäköisiä aaltoja ja jonkin verran on porukkaa tuossa rannalla surffaamassa. Täytyy lähteä kokeilemaan Tiffanyn kanssa heti kun ehditään. Muutenkin kelit on nyt olleet kohdillaan. Kuumuus on selvästi muutaman päivän aikana hellittänyt ja aamuisin on ollut jopa kylmä. Mä tänään aamulla ajattelin että nyt olis kiva kun ois villasukat ja villapaita. Eli kyllä noi aamut voi olla tosiaan kylmiä täällä. Ja ilmeisesti vielä viilenee. Päivisin kuitenkin aurinko lämmittää niin paljon että lämpötila on varmaan varjossakin vielä sen 30 mutta ei se tunnu kovin kuumalta enää. Meillä on ollut sellainen talventunnistussysteemi täällä että sitten kun mulle tulee ensimmäisen kerran kylmä niin on talvi tullut, Tuo ihme tapahtui tänään aamulla ;)

Kävin ostaan eilen vapaapäivänä Pondicherrystä vedenlämmittimen, eli sellainen metallitikku / vastus joka laitetaan kuppiin ja sitten vaan töpseli seinään siitä tikusta ja se lämmittää veden. Siihen tikkuun ei kannata koskea eikä kuppiin koska niistä saa sähköiskun :D Kumma että noita ei suomessa myydä??? Mutta kuinka hieno keksintö, nakkaan tikun mun hienoon metalliseen kuppiin täällä huoneessa ja se tikku lämmittää sen veden parissa minuutissa ja mä nakkaan kahvit sinne ja avot, mulla on kupillinen kuumaa kahvia. Ja jos oikein kovasti väsyttää niin vähän hipasen mun metallikuppia ennen ku sammutan virran tikusta niin herään varmasti kunnolla!

Netin hommaaminen meni nyt niin vaikeeks että näyttää siltä että vastaisuudessakin kävellään nettikahvilaan lukemaan meilit. Ei se todellakaan mahdotonta ole mutta olishan tuo helpottanut elämää huomattavasti jos sen ois saanut tänne Ashramiin. Intiassa on joitakin nigerialaisia ihmisiä jotka on ostanut SIM-kortteja ja nyt ne lähettelee huijausviestejä ympäriinsä mihin ihmiset reagoi ja sitten ne menettää rahansa, näin niinkuin lyhyesti tiivistettynä. Tämän kuulin eilen mokkulakaupassa. Eli Intian hallitus on tiukentanut SIM-korttien saamista ulkomaalaisien osalta, eli nyt ei riitä enää prepaid mokkulan saamiseksi passi viisumia ja valokuva kuten ennen vaan nyt pitää olla kirje paikasta missä asuu täällä, pitää olla todistus paikalliselta asukkaalta joka tuntee mut että hän tuntee mut, sitten pitää vielä olla vielä kopio tämän paikallisen asukkaan henkilöllisyystodistuksesta. Suomeksi sanottuna on tehty hyvin hankalaksi saada nettiä enää jos on ulkomaalainen. Ja mikä siinä on hassua on se että sehän on prepaid, mä maksankin sen etukäteen. Mutta ei! Nyt on sellanen tunne että luovutan, koska en usko että voidaan alkaa Ammalta pyytämään että jos se alkas kirjotteleen todistuksia meille että saatas mokkuloita Ashramiin ;) Lämmin kiitos näille nigerialaisille kavereille, mun 6 kuukauden  Sadhana täällä todennäköisesti nyt heidän ansiosta antoisampi ;)

19.11.

Nuo aallot on tehneet sellaista tuhoa tässä Ashramin lähettyvillä että nyt ulkona jyllää kaivinkoneet yötä päivää. Aallot tulee liian lähelle asutusta ja on mm. meidän Ashramin betoniaidan vieneet mennessää tuosta takapihalta. Koko aita ei ole vielä lähtenyt mutta viime talvena lähti suurin osa siitä ja nyt taas palanen, vielä olis vähän jäljellä. Allot siis lähenee koko ajan Ashramia joten nyt ne rakentaa tuohon merenrantaan eräänlaista aallonmurtajaa, kuorma-autot tuo isoja kiviä tänne josta ne tekee rykelmiä rantaveteen ja toivotaan että ne auttaa. Kohta mä voin lähtee uimaan suoraan mun huoneesta.

Nyt taas yksi sunnuntai takana ja huomaa kuinka aika menee sairaan nopeesti. Vähän ennakoiden voisi sanoa että kolmasosa Ashram-elämää on jo takana. Ja vastahan me aloitettiin täällä tämä. Nyt pitää vain toivoa että tämä väsymys menis ohi ja sitä tulis lisää pirteyttä ja energiaa. Tämä on kuulemma joka vuosi sama homma, porukalla energia hiipuu marraskuun aikana ja sitten se siitä taas kohoaa...sitä odotellessa. En toki ole ainut joka alkaa olla vähän väsynyt vaan muillakin on jonkin verran uupumusta. Yhteishenki on edelleen hyvä mutta meitä on täällä jotka tarvivat taukoa toisistaan. Me eletään kuitenkin koko ajan yhdessä eikä edes periaatteessa tunneta toisiamme. Me ollaan enemmän yhdessä kuin normaali perhe. Me aloitetaan aamu yhdessä teen juonnilla pimeässä keittiössä ennen viittä ja siitä mennään yhdessä Arthiin ja joogaillaan, päivällä on pari tuntia vapaa-aikaa jolloin pääsee karkuun muita jos haluaa, ja illalla yhdeksän maissa pääsee omaan huoneeseen nukkumaan ja yksikseen olemaan. Aika tiiviisti tulee oltua tavallaan tuntemattomien ihmisten kanssa. Ja kyllä täytyy myöntää että itselläkin on yksi ihminen täällä jonka kanssa yrittää olla vähän vähemmän tekemisissä jotta sais edes vähän etäisyyttä eikä menis herne nenään ;) 

On tuo tietysti aika voimia kuluttavaa kun täällä melkein 24/7 tulee analysoitua itseänsä ja peilailtua omaa käytöstä ja mietittyä miksi mä oon tämmönen, löytyy niitä huonoja puolia ja toki hyviäkin, mutta ne huonot puolet saa suurimmaksi osaksi sen huomion koska niistä haluaa päästä eroon. Sitä ei edes ajattelekkaan kuinka paljon pään sisällä jyllää koko ajan, tavallaan on koko ajan varpaillaan tai hereillä omista ajatuksista, fiiliksistä ja mitä ne saa aikaan ja miksi niitä tulee ja menee.

Muutama päivä sitten oli taas syklonivaroitus päällä mutta ei sellaista ikinä tänne tullut. Nyt tämä keli on täällä sellainen mitä yleensä tammikuussa on, eli tosi mukavan lämmin ja aamut on viileitä. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja merivesi on edelleen tosi lämmintä, tuskinpa se siitä ehtii kylmenemään. Joogasutria ollaan käyty läpi aika paljon ja ne on kyllä kiinnostavia, eli jos jooga kiinnostaa niin kannattaa kyllä tutustua noihin teksteihin ja filosofiaankin.

Viime kerralla kun käytiin noita joogasutria läpi, oli puhe siitä että kaikki mitä on, on kärsimystä. Varsin positiivinen kommentti kaiken kaikkiaan. Mutta siis kaikki kiintyminen ja onni mitä meillä on niin se me menetetään niin kauan kuin me ollaan tavallaan oman egomme vankeja ja ei olla hereillä meidän todellisesta luonteesta. Ja kun me päästetään joskus siitä irti niin sitä tuskaa tai kärsimystä ei enää ole. Että niin helppoa. No kuinka moni tuon tempun tekee niin ei varmaa hirveen moni mutta siinä onki tavoitetta ;)

Toinen asia mitä ollaan käyty läpi on Yamasta Brahmacharya, eli seksuaalinen puhtaus, tai selibaatti, tai luovan energian käyttö. Jostain syystä tuohon aiheeseen ollaan käytetty aika paljon aikaa, ja eihän se helppo aihe ole, tai ainakaan yksinkertainen. Mutta Amma mielellään tuosta höpisee illat pitkät meille ;)  Hmmm...jos oikein pinnistän ja yritän keksiä jotain mitä nyt oon ymmärtänyt niin sen että meillä kaikilla on tietty määrä luovaa energiaa, sitä voidaan saada myös lisää, esim. joogaamalla ja pranayamaa harjoittamalla, ja sitä energiaa voidaan tuhlatakin, sitä voidaan käyttää niin hyvään kuin pahaankin. Luovaa energiaa meillä on kaikilla ja sä voit käyttää sitä taiteeseen, elämiseen, joogaamiseen, mihin nyt vain keksit, ja voit myös käyttää sen seksiin. Kun sitä sijoittaa johonkin energiaa kasvattavaan kuten juuri joogaan, niin se on tavallaan talletus pankkiin, eli se ei katoa kuten tietynlainen toiminta saa aikaan pelkkää energian katoamista, vaan joogaan sitä kuluu mutta se tekee sitä lisää eli se kasvaa korkoa. Se on kuin sijoitus joka ei voi hävitä. Mutta ei meitä ole rohkaistu selibaatissa elämään mutta on herätelty ajatuksia siitä että mihin sen energian haluaa käyttää, hyvään vai pahaan, ja kenen kanssa.

Marraskuun yksi monista tehtävistä olis piirtää kaikki tähän mennessä opitut Asanat tikku-ukko piirustuksina. Mä en osaa piirtää, en edes tikku-ukkoja. Nyt tarvittas erikoisannos erikoisluovaa energiaa mulle!

Tämän viikon kappale mun laajasta levyvalikoimasta ja arkistojen aarteista, hiukan pölyinen mutta silti niin ikivihreä Mikko Alatalo ja Viivy vielä hetki!! ;) Viivyn täällä vielä hetken.

Diwali festarit, hierontaa ja intialaisia mokkuloita

8.11.

Tästä blogista on tullut nyt enemmän mun päiväkirja jonne päivittelen kaikenlaisia aivoituksia mitä päässä nyt sattuu sillä hetkellä juoksemaan, ihan tämä ei ollut blogin tarkoitus mutta kun en ehdi tai jaksa kirjoittaa useampaan paikkaan niin nyt mennään näin. Joskus täältä löytyy ihan kuulumisiakin miten täällä menee, joten kannattaa tarkkaille rivien väliin.

Loma olis tarpeen! Alkaa ensimmäistä kertaa tuntumaan kropassa. Ollaan siirrytty joogassa lantion alueen asanoihin ja kuulemma tämä osio on helpompi kuin edelliset. Nyt taitaa olla kolme päivää takana näitä uuden ryhmän asanoita ja mun paikat on aika kovilla. Jalkoja pitäs makuulla nostella monin eri tavoin ja pidellä niitä ilmassa ja liikutella ja musta tuntuu että mulla on paljon painavammat jalat kuin kellään muulla! Tytöt sanoo että nää on ihan helppoja mutta mä en nyt oo samaa mieltä. Mä en oo tottunut nostelemaan jalkojani tällä tavalla!

Varasin viime viikolla tälle päivälle hieronnan, deep tissue massagen, en tiedä mikä se on suomeksi mutta varmaan sellainen raskain tai väkivaltasin mahdollinen hieronta. Mulla on vanha selkävammakin nyt päällä ja temppuilee,alaselkä on ihan jumissa. Tarkoitus oli tänään käydä kiduttamassa hieronnassa itseä 2 tuntia mutta kas kummaa hieroja oli sairastunut. Ja kun en ollut jättänyt puh. nroa sinne niin eivät tavoittaneet mua. Mulle sitten tarjottiin mahdollisuutta Shiatsuun mistä en tiennyt juuri mitään muuta kuin nimen. Ajattelin että tässä kun ollaan ja aikaa on niin mikäpä ettei. Se oli ihan positiivinen kokemus, ei tosin tarjonnut sellaista hierontaa mitä mun alaselkä olis kaivannut mutta oli varmasti hyödyllinen tämäkin. Intialainen kaveri laittoi mut lattialle makaamaan ja alkuun kymmenisen minuuttia paineli vatsaa mun hengityksen rytmissä joka puolelta sormilla ja kämmenillä. Tuntui todella oudolta. Sen jälkeen se venytti ja väänsi mua moniin eri suuntiin, niksautti mun selän jotenkin niin että en sellaista ääntä sieltä ikinä ennen ollut kuullut. Jalkoja ja käsiä väännettiin ja käännettiin sekä energiakeskuksia paineltiin, välillä vähän tuntui ikävältä mutta pääasiassa se oli mukavaa. Lopulta kun makasin mahallaan ja se hieroi mun päätä ja niskaa niin nukahdin. Eli kaiken kaikkiaan aika rentouttava ja mukava kokemus. Tämäkin kaveri alkoi syyttämään mun ruokavalioa mun ongelmista. Jännä juttu sinänsä , syön kuitenkin melko terveelliesti verrattuna kenties moniin muihin mutta silti pitäs monista asioista päästä eroon. Ja uusin juttu minkä se päätteli mun vatsasta ja muusta kehosta oli se että punainen chili ei sovi mulle. Eli valkoinen sokeri, vehnäjauho, maitotuotteet ja liian tulinen / mausteinen ruoka pitäs lopettaa tai ainakin vähentää. Vähän menee hankalaks kun asuu Ashramissa ja ruoka on mitä on. Saatan silti tehdä parhaani ja sokerin tai liian sokerin pystyn kyllä lopettamaan...tai vähentämään, ja maitotuotteita voin vähentää hiukan mutta vehnäjauhot on osa ruokaa ja pitäs sit saada sovittua erikseen mulle ruoat. No viimestään sitten kun Suomeen tulee niin täytyy tosissaan miettiä miten alkaa rakentamaan omaa ruokavaliota. Täytyy silti mennä ens viikoks buukkaamaan selälle se kunnon hieronta että pääsen paremmin jumeista eroon.

Tänään meinas ensimmäistä kertaa herne mennä nenään kun olin päättänyt että käyn hommaamassa oman nettiliittymän kun ei jaksa ravata montaa kilometriä sähköpostin takia, varsinkin kun välillä tulee vettä viikon kuin esterin P:stä ja sitten on +32 ja aurinko paahtaa ja pitäs käppäillä vajaa 3km yhteen suuntaan. Tännekin on rantautunut mokkulat. Viime viikolla löysin paikan joka myy niitä ja lupasin tulla tällä viikolla oman läppärin kanssa tekemään kauppoja. Tassuttelin sitten tajuttomassa helteessä sen vajaat 3km tuonne Vodafone liikkeeseen ja kaveri siellä kovasti yritti myydä mulle sitä mokkulaa ja liittymää mutta kun se ei osannut käyttää sitä! Halusin että se laittaa sen mun koneeseen toimintakuntoon kun se ei toimi ihan kuin Suomessa. Se otti rasiasta mokkulan ja iski koneeseen ja yritti sitten yhdistää mun konetta nettiin. Mä vähän aikaa katoin sen toimintaa ja aloin sitte ite neuvomaan sitä että ethän sä pääse sillä nettiin ennen ku siihen SIMille on jotain ladattu ja se on jollain tavalla rekisteröity. Mut tää ei puhunut kovin hyvin englantia ja oli hämillään että miksei se toimi mun koneella. Sit se kovasti soitti kaverille ja sano mulle että kaveri tulee ihan kohta ja se osaa tehä sen, se on kuulemma lounaalla. Mä odottelin sitä kaveria yli tunnin siinä mun koneen kanssa ja tajuton hiki päällä siitä kävelemisestä. Sit katoin kelloa että nyt saa riittää että mä lähen niin se löi mulle toisen mokkulan käteen ja sano että tuo ainakin toimii mut ei se viittiny siihenkään mitään tehä, ei mitään koodeja tai latauksia joten päätin että nyt saa jäädä, prkl! No onneks siellä oli toinenkin liike. Menin sinne ja se oli kiinni. Naapurin räätäli sano että oota puoli tuntia tai tunti niin se tulee. Menin kahville ja tulin reippaan tunnin päästä ja se oli vieläki kiinni. Kysyin räätäliltä että tuleekohan se mokkulakauppias johon se sano että se on matkoilla ja tulee huomenna :D  No just! Tiesin vielä kolmannen paikan joka on kyl aivan toisessa suunnassa että kävelyy tulee 4km sinne mut se on Ashramin suunnassa joten aattelin että kerran on lähetty hoitaan tätä niin mennään loppuun asti. Kävelin sinne ja nesteitä olin hikoillut jo varmaan viis litraa joten oli pakko vähän hidastaa. Pääsin perille ja se oli kiinni. Ei ketään keltä olis voinu kysyä että onko tää ikinä auki. Aattelin luovuttaa kun en enää tiennyt mitä muuta voi tehä ku vetää herneet nenään tai mennä paniikkiin, tai kirota Intiaa ja sen ihmisiä ja sitä että miten täällä voi asioita hoitaa kun kaikki paikat on kiinni ja auki ihan arpomalla. Miten mokkulakauppias ei osaa käyttää sen mokkuloita!!?? Meni vapaapäivä talteen kun tallustelin nettiasioita hoitamassa 3-4h ja jäi lopulta hommat hoitamatta. No ei se mitään, ei kai sille mitään voi...ehkä ens viikolla.

Tänään meidän joogaopettaja Lakshmi viettää läksiäisiä, se häipyy huomenna joten meillä on juhlailta. Joitakin tanssiesityksiä ja hyvää ruokaa ja teetä. Mä en tanssi vieläkään, mutta varmasti syön keksejä ja juon teetä.  Ainiin unohdin, nyt lupauduin laulamaan, mutta vain tämän kerran kun Lakshmi välttämättä vaati. Yleensä en tee tämmösiä keikkoja ollenkaan ja vielä ilman bändiä mutta olkoon, Lakshmi on sen verran hyvä opettaja ollut ;)

Eilen oli todella mielenkiintoiset keskustelut ihmisaivojen kehityksestä, miten ne eroavat eläinten aivoista! Kaikillahan ei välttämättä niin paljoa eroa ;) Meillä on siis 40 000 – 100 000 vanhat aivot jotka erottaa meidät eläimistä, tai ainakin osan meistä. Mutta meillä on myös ”vanhat aivot / eläinaivot” käytössä edelleen. Vanhat aivot on miljoonia vuosia vanhat ja on tutkittu sekä todettu että eläimillä ei ole tietoisuutta, ne toimii automaattisesti joka tilanteessa. Näiden vanhojen aivojen tehtävä on puolustautua, pitää meidät ja eläimet hengissä hinnalla millä hyvänsä; kaikki uudet tyypit ja oliot ovat potentilaalisia uhkia, mistä johtuu että käyttäydytään aika tökerösti  varsinkin jos tulee uudesta kulttuurista erinäköinen kaveri vastaan. Kaikissa ihmisissä me yritetään nähdä mitä niistä seuraa, saadaanko niistä ruokaa tai seksikumppani, onko se vihollinen. Etsitään jatkuvasti kumppania joka voi tyydyttää seksuaaliset tarpeet. Eli kun tapaa kiinnostavat ihmisen ei välttämättä edes kiinnosta millainen ihminen se on, nähdään se vain tarpeiden tyydyttäjänä, ehkä aavistuksen kärjistetysti sanottuna. Koko ajan ollaan valppaana jos joku tulee sun reviirille, syö tai tule syödyksi, tapa tai tule tapetuksi. Jostain syystä meille on vuosien aikana kehittynyt hienot uudet aivot jotka erottaa meidät eläimistä, meillä on vapaus valita syödäänkö toisemme, tapetaanko naapuri kun se tulee mun tontille. Kun taksikuski onkin eri värinen kuin ennen, mietitään kaksi kertaa uskaltaako kyytiin mennä jos se vaikka syö meidät. Meillä on tietoisuus. Me voidaan kokea että meillä historia, me muistetaan asioita, me tiedetään että on myös tulevaisuus, kun taas eläimet eivät voi kokea tulevaisuutta eikä menneisyyttä, niillä ei ole muistia, ne muistaa vain sen mikä on välttämätöntä niiden hengissäsäilymiselle, ne elää heti nyt tässä. Meidän eläinaivojen päämotivaattori on pelko. Sen lisäksi vanhat aivot pitää kaikkea muuttumattomana, varas on aina varas meidän mielestä vaikka varas olisi parantanut tapansa. Muita eläinpiirteitä mitä meille tulee vanhoista aivoista on laumaan kuuluminen, selviytymisvaisto, vallansaaminen ja valtakamppailut, huolehtiminen jälkikasvusta. Tosi mielenkiintoista! Tämähän on ihan kuin minä.

Voisi nyt luulla että eläimet on jollain tavalla pahoja koska ne voi tappaa ja niillä ei ole mahdollisuutta valita tappaako ja hyökkääkö ne vai ei kuten meillä ihmisillä on. Mutta ongelma tulee siinä että meillä ihmisillä on ego. Nyt lähtökohtaisestihan eläimet ei ole pahoja, ei ne tapa huvikseen kuten me ihmiset, ei ne tapa ahneuttaan tai pahuuttaan, vaan me ihmiset. Ihmiset joilla vanhat eläinaivot on vallalla, ja tietoisuutta ei juurikaan ole mutta ego on hyvin vahva, nämä on vaarallisia kavereita. Me saadaan koko ajan ärsykkeitä vanhoista aivoista, kun kollega saa ylennyksen etkä sinä, tai joku etuilee jonossa, pistää sapettamaan aika paljon, syke nousee, adrenaliinia alkaa virtaamaan, kämmenet hikoaa, verenpaine nousee, tulee mieleen että pitäskö kaverille vahingossa sattua tapaturma. Jos kaverilla on huumori- t-paita päällä jossa lukee että ”jätkä on eläin”, niin kannattaa varmaan antaa asian olla. Mutta kuinka jännä on tietää että siellä on miljoonia vuosia vanhat aivot jotka yrittää viestittää sulle että hei, nyt on kyse elämästä ja kuolemasta, tuo kaveri joka pankkiautomaatin jonossa etuili sua on todellinen uhka sun elossapysymiselle ja se pitäs tuhota nyt heti!

Nyt varmaan reippaan kuukauden jälkeen on alkanut sopeutumaan tähän ympäristöön jo niin hyvin että alkaa nousemaan hiukan erilaisia asioita mieleen. Mielessä pyörii taas tutut kysymykset siitä että mitäs mä teen kun tämä loppuu, vaikka siihen on vajaat 5kk aikaa vielä. Mutta näin se on ollut joka reissulla, joka kerta tulee se hetki kun alkaa jännittään että eihän mulla ole Suomessa asuntoa eikä duunia ollenkaan että mitäs ihmettä mä teen sit. Mutta yritän vielä olla miettimättä tätä liikaa, mutta aika vaikeatahan tuo on. Enkä sano etteikö sitä sais miettiä, hyvähän sitä on miettiä etukäteen mitä meinaa tehdä mutta vielä on niin pitkä aika siihen kuitenkin ja niin paljon ehtii tapahtua viiden kuukauden aikana. Haluanko edes palata Suomeen, haluanko palata Helsinkiin vai Pohjanmaalle vai mitä. En tiedä, mutta sen tiedän että olis kiva aloittaa ”normaali elämä” jo pikkuhiljaa, ei välttämättä enää kesätöitä ;)

Sain sunnuntaina taas kahdenkeskistä jutusteluaikaa Amman kanssa. Juteltiin pääasiassa huolesta. Kerroin Ammalle että itseäni vaivaa se kun päässä pyörii jatkuvasti ajatus tulevasta Suomeen paluusta, vaikka se ei ole edes ajankohtaista vielä. Hyväksyn sen että jossain vaiheessa alan ajattelemaan enemmänkin takaisin normaali- maailmaan paluuta, mutta tämän hetkinen toiminta päässä on oikeastaan pelkkään huolta huomisesta. Ja huolehtiminen ja murehtiminen ei missään nimessä ole hyvä asia. Turhan huolehtimisen voisi sanoa olevan pelkoa. Ja kun kylvää tarpeeksi tuota huolehtimista niin ne asiat mitä on huolehtinut todennäköisesti käyvät toteen. Jos murehdin päivittäin että toivottavasti apinat ei syö mua täällä Intiassa, niin todennäköisesti niin tulee käymään. Kaikenlainen huoli on turhaa. Saattaa kuulostaa vähän karulta mutta jos ajattelee että mitä se auttaa meitä kun me olla huolissaan huomisesta, se huoli ei auta mitään, se aiheuttaa negatiivisia ajatuksia ja sitä kautta negatiivisia tunteita ja suoraan sanoen paskan olon. On pakko vain luottaa siihen että elämä kantaa. Turhan huolehtimisen tai huolen voi kanavoida muuhun toimintaan, kunhan ensin sisäistää ajatuksen siitä että murehtimisella ei ole mitään hyvää tekemistä tässä elämässä. Tätä on mun syytä harjoitella koska vaikka oon tämän tilanteen elänyt jo miljoona kertaa ennenkin niin silti se tulee joka kerta uudestaan. Nyt oon päättänyt että en murehdi huomisesta yhtään mitään. Elämä kantaa!

Noissa iltajutustelutuokioissa ollaan keskusteltu viime aikoina noista Yama ja Niyama asioista, todella mielenkiintosia asioita. En enempää niistä jaksa jauhaa, mutta yhden jännän jutun voisin sanoa että mikä mulle on totta ja totuus nyt, ei tarkoita sitä että olen sitä mieltä huomenna. Eli ihmisillä takit kääntyy kuten voi huomata. Totuus ei koskaan muutu, vaan ihmiset muuttuvat. Kauheen syvällistä ;) Kannattaa siis miettiä mitä sanoo tai lupaa. Mutta jos ajattelen niin että mitä mä teen kun palaan täältä, niin se mitä halusin kuukausi sitten ei enää välttämättä pidäkkään paikkansa. Vaikka mä olin niin varma silloin että sitä ja tätä mä haluan niin on taas eri ääni kellossa. Omiin ajatuksiinsa ei siis voi luottaa. Jos jostain asiasta on varma, niin se ei siltikään ole aivan varma.  No mutta kyllä mä suurinpiirtein tiedän mitä mä haluan elämältäni mutta miten, niin en tiedä vielä.

9.11.

Bileet onnistuneesti takana, ei krapulaa, pelkkä väsymys. Tuolla oli 5 eri neitokaista jotka esitti intialaisia perinteisiä tansseja, mä en taaskaan ollut mukana. Menoa meinas haitata taas se että ei ollut sähköjä, mistä siis musiikki? Jouduttiin soittamaan läppäriltä musiikki joka ei ihan toiminut toivotulla tavalla mutta kyllä sieltä jotain kuulu. Hienoja tanssiesityksiä mutta itse en noista paljon ymmärrä. Voisin sanoa että oli vähän helmiä sioille. Mutta juhla oli oikein mukava, tuolla esiintyi Dr. Anandan vaimo ja meidän opettaja Devashena, heidän tytär Dhivya, Lakshmi meidän Hatha-jooga opettaja sekä jenkkiläinen Julie joka käy opiskelemassa tanssia meidän Ashramissa pari kertaa viikossa. Vois sanoa että olosuhteisiin nähden varsin onnistuneet juhlat, venähti vähän kuten täällä kaikki  aina venähtää, kiitetään kaikkia koko ajan ja tehdään rituaaleja ennen jälkeen ja siinä välillä. Kaikkeen oli panostettu, paitsi kekseihin. Kekseinä oli paikallisia Marie- keksejä, olin vähän pettynyt. Ens kerralla tuon omat keksit mukanani. Mutta muuten oli hauskaa!

Meillä on ylimääräinen tanssikurssi maanantaisin, saisi parin tunnin vapaa-ajasta uhrata tunnin perinteisiin intialaisiin tansseihin mutta mä en nyt tällä kertaa lähtenyt mukaan. Mutta kaikki tytöt lähti. Mulla on edelleen asennevamma tanssimista kohtaan ja en usko että se korjaantuu intialaisilla kansantansseilla.

Meillä on kuukausittain vaihtuva karmajoogaduuni. Ensimmäisen kuukauden olin kellonsoittaja, elin kellon kanssa koko ajan, soitin kelloa ennen jokaisen tunnin alkua, hoidin opettajien välineet tunneille jne. Tämän kuukauden karmajooga on kuin lottovoitto; mut määrättiin siivoamaan vessoja, oon ihan onnessani täällä! Intialaisia vessoja kun saa siivota neljä kertaa viikossa tunnin kerrallaan, oppii arvostamaan vaikka mitä. No mutta ei se niin vakavaa ole, meillä on tehtäviä yhteensä kuusi ja aikaa kuusi kuukautta, jokainen joutuu käymään läpi niistä jokaisen. Jos joku ihmettelee että miks mä oon maksanut ison summan rahaa ja nyt pesen vessoja täällä niin se on osa joogaa ja osa Ashram elämää. Tätä se oli Ruotsissakin mutta siellä onnistuin välttämään vessan siivouksen menemällä mehtään töihin (nakkisuojaan). Mutta nyt mulla on paskin nakki! Amma sanoi mulle yksi päivä kun olin nyrkkipyykkiä pesemässä että tuo on parasta terapiaa mitä on. Kun tekee jotain yksinkertaista hyödyllistä asiaa ja pitää ajatukset siinä mitä tekee eli niissä vaatteissa ja siinä pesemisessä, niin silloin on tässä hetkessä eikä muualla. Ja se on terapeuttista. Yritin soveltaa tätä vessojen siivoamiseen ja ajatella niitä pöttöjä jynssätessä niitä itse pönttöjä ja sitä mitä sieltä jynssään, ja jotenkin tuntui siltä että mielummin kelailen mielessäni jotain muuta kuin niitä vessoja. Vaikka Marie- keksejä ennemmin. Ehkä tämä toimii paremmin johonkin muuhun kuin WC- pönttöjen pesemiseen. 

Aattelin että voisin kertoa näistä kurssikavereista vähän lisää. Vanhin meistä on Ralph 60v, joka on USAsta. Ralph on tehnyt uransa yliopiston professorina ja opettanut draamaa. Se on opettanut näyttelijöille niiden fyysistä työtä, sen lisäksi opettanut joogaa, itsepuolustusta jne. Muutamia vuosia sitten miehellä todettiin eturauhassyöpä. Tuo syöpä hoidettiin perinteisillä leikkauksilla ja muilla länsimaisilla menetelmillä ja tuon päälle Ralph vielä lääkitsi itseänsä kaiken maailman makrobioottisilla ruokavalioilla, lopputulos oli että leikkaus ja hoidot epäonnistui ja syövälle ei oikein voi tehdä mitään. Nyt Ralph saa elää joka päivä tietäen, että hänellä on syöpä jolle lääkärit ei voi mitään. Joku päivä se voi alkaa elämään taas ja kasvaa / levitä. Voiko olla mitään muuta tapaa oppia elämään päivä kerrallaan. Ralph lopetti työnsä, myi talonsa ja kaiken turhan tavaran, puhelinta se ei enää kanna taskussaan ollenkaan mutta silti omistaa vielä kännykän. Kaveri on poikamies joka on heilastellut naisten kanssa mutta ei koskaan ole perustanut perhettä. Ainut asia kuulemma mitä katuu elämässään on juuri tuo, eli ei perhettä.  Ralph muutti kotiseudulle äitinsä luokse ja päätti että hänen tehtävänsä tästä eteenpäin on pitää äitistään huolta niin kauan kuin hän vielä elää, mamma on tällä hetkellä 90v. Ralph on todella hauska kaveri, huomaa että on tehnyt elämäntyönsä draaman ja ihmisten kanssa. Viisas kun mikä. Arvostan kaveria paljon! Lopetti asian joka ei ollut hänelle enää tärkeää ja muutti keskelle maaseutua äitinsä luokse pitämään hänestä huolta, vaikka olis pystynyt varmasti tekemään vaikka mitä vielä. Amma ja Dr. Ananda hokee meille koko ajan että: Do your best, leave the rest. Uskon että hänen Dharma on nyt tuo, elää äitinsä kanssa ja pitää itsestään ja äidistään huolta. Ralph kertoi mulle yks päivä että hän ei enää halua opettaa joogaa, hän on sitä tarpeeksi jo tehnyt ja hän on täällä vain sen takia että tämä koko 6kk tekee varmasti niin hyvää kaikin puolin. Jos hän elää vielä pidempään niin haluaa alkaa kokkailemaan hyviä terveellisiä ruokia ja nauttia elossa olemisesta.

Ralphista tulee väkisin mieleen se että miten elämä koettelee. Toiset sairastuu itse, toisilla se on lähiomainen tai ystävä. Jokaista elämä potkii päähän, joskus kovemmin, joskus vähän kevyemmin. Mutta kukaan ei pääse helpolla. Kaiken ratkaisee se että miten me siihen suhtaudutaan, mitä me niistä opitaan, vai opitaanko me ikinä. Jos me ei mitään opita niin sitten me toistetaan niitä samoja virheitä koko ajan niin kauan kunnes me niistä opitaan. Mutta toiset ei herää koskaan. Jotkut kulkee laput silmillä läpi elämän katkeroituneena ja syyttää huonosta olosta kaikkia muita paitsi itseään. Jokainen vastoinkäyminen ja menetys elämässä on mahdollisuus oppia ja kasvaa, ja menetyksen tilalle tulee jotain uutta. Jotta voi saada jotain uutta ja hyvää, on pakko päästää irti vanhasta. Tässä me ollaan todella huonoja, itse olen tämän kanssa taistellut vuosia ja ajatuksen tasolla sen ymmärrän mutta käytännössä se on vaikeeta. Kaikenlainen takertuminen ja muutoksen vastustaminen aiheuttaa vain enemmän kipua. Tämän varmaan myös mun sisarukset on päässeet kokemaan. Kun jotain menettää, on se vain hyväksyttävä ilman turhaa katkeroitumista ja vihantunnetta. Elämä muuttuu, mikään ei pysy samana. Ihmisiä menee ja tulee.  Nyt meni taas niin synkäks että pakko keskeyttää. Alan syömään keksejä ja hengittelemään. Sitten meen rannalle uimaan, +32 ja aurinko paistaa! Taidan juoda vielä jääkahvin.

Seuraava on Christine, Ranskasta. Christine taitaa olla suunnilleen 42v. Hän on asunut Pondicherryssä perheensä kanssa viimeiset 4 vuotta. Hän ja hänen miehensä päätti luopua uraohjuselämästä Pariisissa ja muutta vähän rauhallisimmille vesille. Täällä Pondicherryssä on aika iso ranskalainen yhteisö. Christinen mies työskentelee täällä ja tekee ranskankielisiä koulukirjoja paikallisiin ranskankielisiin kouluhin ja Christinen tavoite on tulla joogaopettajaksi ja työllistää sillä itsensä. Christine on varsin mukavan nainen, aavistuksen kommunikointiongelmia välillä hänen kanssaan on kun hänen englanti ei ole kovin hyvä vielä.

Tanya on 34- vuotias saksalainen, joka tuli tänne Ranskasta koska työskentelee siellä jollain turistialueella matkailutoimistossa. Puhuu sujuvaa Ranskaa. Tanyan taustasta tiedän sen  verran että hänellä päättyi ei niin kauan aikaa sitten suhde mieheensä ja nyt hän on vähän sen oloinen että ei tiedä mitä tehdä seuraavaksi kun on kuulemma jo 34- vuotias. Eli pieni kriisi hänellä meneillään. Tanya haki tänne melko lyhyellä varoitusajalla tähän koulutuksee, kai vasta kesällä mutta silti hänet hyväksyttiin. Hyvä tyyppi hänkin, ehkä vois vähän löysätä pipoa mutta muuten tosi mukava ;)

Helene 34- vuotias ranskalainen joka asuu Turkissa ja on asunut siellä Istanbulissa jo useamman vuoden. Puhuu sujuvaa turkkia. Helene on meistä pirtein ja blondein, näyttää suomalaiselta. Hänen isä on jonkunsortin radikaali ja äiti romanialainen. Helene työskenteli Turkissa conciergenä isossa hotelliketjussa ja viiden tähden hotellissa Istanbulissa. Sillä on ollut kyllä mielenkiintoinen työ, mutta ei käy kuitenkaan kateeksi kun kuuntelee mitä kaikkea sen pitää tehdä rikkaiden hyväksi. Tosi iloinen ja onnellisen oloinen ihminen.

Sitten oon mä.

Ja sitten on Tiffany, olisko 27-vuotias USAlainen joka asuu Hawaijilla. Hänen sukujuuret on Japanissa, isovanhemmat ovat Japanista lähtöisin. Tiffany työskenteli tarjoilijana Hawaijilla mutta koulutus on yliopistosta ja taitaa olla jollain tavalla sisustukseen ja taiteeseen liittyvää, muistaakseni. Mukava ja aina hymyilevä tyttö. Tiffany viihtyy aika paljon omissa oloissaan eikä käy kahvilla paljon meidän muiden kanssa. Ainiin ja Tiffany harrastaa myös surffausta ja meillä onkin jo sovittuna että mennään joku kerta tuohon naapuriin surffikoululle vuokraan laudat ja se voi opettaa mua.

Svetlana 27v. on ranskalainen joka asuu Berliinissä ja on syntynyt Venäjällä, tai Neuvostoliitossa. Työskenteli kokkina Berliinissä, ihan mukava tyttö mutta vähän vaikea saada selvää että onko se lintu vai kala.

Sophie on Saksalainen joka asuu Berliinissä, 19-vuotias. Sophien äiti on tämän joogakoulun kasvatteja ja hänen takiaan todennäköisesti Sophiekin on täällä. Sophien äiti on saksalainen ja isä kuubalainen. Sophiella on poikakaveri ja Sophien vapaa-ajasta suurin osa menee nettikahvilassa skypessä poikakaverin kanssa ja illat puhelimessa poikakaverin kanssa, Sophiella on poikakaveri :D Pitkä puolivuotinen nuorelle rakkaudelle ;)

Aika moni meistä täällä on samanlaisessa tilanteessa, ei kotia, ei työpaikkaa, ei mitään sitovaa minnekään, eli kaikki ovet auki. 

12.11.

Taas yksi sunnuntai-puja takana. Istumista ja laulamista enemmän kuin tarpeeksi, nämä sunnuntait on kyllä raskaimpia päiviä vaikka tämä on viikosta se päivä kun saa nukkua kahdeksaan asti. Tuolla Pujassa aika vaan menee niin hitaasti ja lauletaan samoja Sanskritin- ja tamilinkielisiä kappaleita uudestaan ja uudestaan. Mutta sunnuntain hyvä puoli on se että meillä on iltapäivällä Yoga Chikitsha tunti, eli joogaterapiaa. Aika usein tuolla tehdään parityöskentelynä avaavia liikkeitä missä pari venyttää enemmän jäseniä ja selkää paikkoja eri asanoissa. Ashramin sääntöihin kuuluu mm. että miehet eivät saa koskea naisiin sekä päinvastoin, joten me ollaan Ralphin kanssa aina pari. Paras puoli tuossa on se että Ralphilla on pitkä kokemus selkäongelmista ja jooganopettamisesta, se osaa venyttää ja hieroa mun selkää niin että se alkaa pikkuhiljaa kuntoutuun.

Eilen aloitettiin Helenin kanssa päivä aamu-uinnilla, tästä kun on tuo kivenheitto tuohon rantsuun niin mentiin ennen seitsemää rannalle auringonnousun aikaan uimaan. Aallotkin oli ihan sopivat eli keinutti mukavasti mutta ei kuitenkan ollut liikaa virtauksia, eli ei ajauduttu merelle. Aika usein nyt syksyn aikana täällä on ollut kovat virtaukset eikä oikein kauas uskalla uida koska ne virtaukset vie tosi helposti mukava merelle. Mutta tästä sunnuntain aamu-uinnista tulee kyllä tapa jos vaan on hyvä keli. Ei ole parempaa tapaa aloittaa päivää kuin rannalle aamu-uinnille ja ranta on vielä auringonnousuun päin!

Se mikä vähän pilaa fiilistä on se että ranta on yleinen vessa täällä. Me kun asutaan kalastajakylässä niin täällä ei todellakaan ole kaikilla ihmisillä omaa vessaa, eli porukka tulee rennosti rannalle kakkoselle. Ne jotka viitsii niin kaivaa kuopan pari metriä aaltojen lyömän yläpuolelle rannalle ja tekee juttunsa sinne, (kaikki ei viitsi kaivaa kuoppaa), sen jälkeen ottaa muutaman askeleen ja menee veteen pesemään itsensä. Se mikä on vähän hassua on se että niitä ei hävetä ollenkaan että ihmisiä kävelee siinä. Eli me kun käveltiin siihen uimapaikalle niin äijät oli rennosti kyykkypaskalla siinä hameet (Dhoti) korvissa. Niin tosiaan siis miehet tekee tätä, en tiedä missä naiset käy eikä kiinnostakkaan mutta miehiä on kyllä aina siellä, sama mihin aikaa menee rannalle. Se tietysti pilaa meidän fiilistä mennä uimaan siihen veteen kun ajattelee että kaikki käy siinä paskalla, mutta samalla motivoi pitämään suun kiinni kun ui. Mutta eipä sitä liikoja kannata miettiä, se on intialaista kalastajakylän elämää.

Sähköt on meidän suosikkiaihe täällä koska niiden kanssa on koko ajan ongelmia. Pari viikkoa kai on taas menty niin että päävirtaa saadaan varmaan 3-4 tuntia päivässä, eli siis silloin ainoastaan voidaan ladata akkuja ja saadaan virtaa seinästä. Mutta meillä on uusi akku nykyään alakerrassa joten kun päävirta on poissa niin akusta saadaan virtaa lamppuihin ja tuulettimeen, niin kauan kuin sitä nyt saattuu riittämään. Mutta vähän näyttää siltä että tämä tilanne ei korjaannu ihan nopeasti koska kyse on politiikasta. Paikalliset teki jonkunlaisen lakon,  mielenosoituksen ja marssin paikallisen sähköyhtiön luokse ja sen jälkeen meillä oli sähköä pari viikkoa aika hyvin. Mutta nyt taas ne varmaan unohti pistää sähköt päälle ja me sitten täällä tunnelmoidaan kynttilän valossa.

Seuraavana päivän ”syvällinen” kappale ja vähän mustaa huumoria. Mun äärettömän hyvästä ja monipuolisesta kappalevalikoimasta sattui yksi päivä tulemaan tekele nimeltä ”parempaa aikaa” jonka esittää, kukas muukaan kuin Aki Sirkesalo, Aka Tsunami-Aki. Ja tsunamista tuli mieleen että reipas kuukausi sitten kun kävin tuolla Aurovillen rannalla joka on meiltä kilometrin päässä, siellä oli tsunamissa puoliksi tuhoutunut talo. Nyt se on sitten kokonaan tuhoutunut tuossa parin viikon takaisessa syklonissa, aika iso palmu oli rannalla kaatunut sen talon päälle, talon joka aiemmin vielä puoliksi rokkui hiekkadyynin päällä ja puoliks rannalla, nyt se on kasa betonia rannalla. Mutta tosiaan tuo kappale ”Parempaa aikaa” on äärimmäisen monella tavalla, mukavan letkeä ja siinä on erityisesti hyvä sanoma tuosta aiheesta ”parempaa aikaa”. Me kun odotetaan aina sitä parempaa aikaa ja sitä ei koskaan tule...ainakaan Akille. Tai no, sehän laulaa siinä että jos odotetaan parempaa aikaa niin odotetaan seuraavaan elämään, eli ehkä Aki on nyt siellä seuraavassa elämässä mikäli jälleensyntymiseen on uskominen.

Mä tässä odottelen talvea kun kovasti nuo uskoo sen tulemiseen mutta mä alan vähän epäilemään. Ei täällä enää tukahduttavan kuuma ole, ollaan lähempänä kolmeakymppiä kuin neljääkymppiä mutta nuo väittää että täällä tulee talvella vähän viileä. Saapa nähä! Pitääköhän teidän lähettää mulle pipo ja villasukat...?

Ainiin, täällä on huomenna todella iso juhla, Diwali festarit. Vastaa kuulemma meidän joulua hindulaisille. Meillä tietysti pääasia on että tanssitaan taas aika paljon ja lauletaan ja syödään intialaisia makeita herkkuja jotka on oikeestaan pelkkää sokeria. Täällä nuo namit on ällöttävän makeita...jopa mulle. Sit me ammutaan raketteja mikä on varmasti villeintä ja pelottavinta (kahvisuolihuuhtelun jälkeen) mitä tullaan tämän puolen vuoden aikana tekemään. Mä en välttämättä halua ampua intialaisia raketteja, ainakaan ilman suojahaarniskaa. Oon nähnyt miten raketeilla voi jopa yliturvallisessa Suomessa teloa itseään (raketti-reiska). Kuulemma kaikki kalastajat vetää perseet aina rannalla kun on tämä kyseinen juhla. Olis hauska käydä kattomassa miten intialaiset känniset kalastajat juhlii rakettien ja viinan kanssa rannalla mutta arvelen senkin olevan liian vaarallista, varsinkin Suomessa eläneelle ;)

Meidän toimisto-heppu kertoi että nää festarit kesti ennen viikon mutta hallitus meni kieltään sen ja nyt ne paukuttaa vain muutaman päivän. Yötä päivää raketit paukkuu joka puolella ja kukaan ei saa nukuttua.