kihlajaiset

9.12.12

Sunnuntai-aamuisin on joskus aikaa kirjoitella koska meillä on jooga-vapaa aamu, eli ei ole pakollisia aamutunteja vasta kuin 10.30 ensimmäinen jolloin lähdetään vanhalle Ashramille Pujaan. Siellähän se päivä sitten meneekin tuonne klo 15 asti. Iltapäivällä sitten Chikitsa- tunti eli jooga-terapiaa. Me ollaan opeteltu tässä kuluneen viikon aikana selkähierontaa jaloilla joka kulkee nimellä täällä nimellä ”back walk”. Tuo on aika moniosainen hieronta jossa kaverin selkää hierotaan jaloilla, ei nyt vielä olla koko painoa siihen laitettu ja tuskin tullaan ihan koko painoa laittamaankaan mutta aika voimakkaasti kuitenkin painellaan selkää. Ihan mielenkiintoista oppia tällaistakin. Ja tuosta on varmasti meille aika paljon hyötyä koska me kuitenkin taivutellaan itseämme aika moneen suuntaan ja selkä on aika isossa roolissa koko ajan. Sen lisäksi istutaan todella paljon lattialla yleensä jonkinlaisessa risti-istunnassa selkä suorana joka taas aiheuttaa lisää jännitettä selälle. Me tullaan lisäilemään vielä monia juttuja tuohon back walkkiin joten päivittelen sitten myöhemmin että hypitäänkö me todella kaverin selällä vai ei.

Me ollaan luonnollisesti Ralphin kanssa aina tiimi koska ollaan ainoat miehet täällä ja Ashramin sääntöihin kuuluu että miehet eivät koske naisiin ja päin vastoin. Mutta Cathy on alkanut harkitsemaan poikkeusta koska meidän olis Ralphin kanssa kuulemma hyvä oppia ”käsittelemään” vähän toisenlaisiakin vartaloita :D Eli tulevaisuudessa ehkä kävelen jonkun toisen kurssikaverin eli jonkun tytöistä selän päällä 80 kilon voimalla. Saa nähdä jääkö niistä mitään jäljelle.

Niinkuin oon aiemmin kertonut niin Ralphilla on aikamoisia ongelmia ollut elämässään viime aikoina ja yksi niistä on ollut sen selkä. Ralph loukkasi selkänsä kai 20-30 vuotta sitten ja sille ei ole mitään voitu enää tehdä. Sitä on operoitu ja väännelty ja käännelty ja todettu vain että ei voi mittään. Se on harrastanut joogaa noin 30 vuotta nyt ja yrittänyt sillä parantaa selkäänsä ja monilla muilla luonnollisilla konsteilla mutta ilman tulosta. En tarkkaan tiedä mikä siellä on vikana mutta tiettyjä asanoita se ei ole pystynyt tekemään ollenkaan koska silloin tulee sellainen jumalaton hermoisku joka lamauttaa koko miehen. Ja joskus tuon hermon takia mies menee kyyryyn viikoksi koska ei voi muuten olla ja se kestää tosiaan muutamia päiviä. Nyt meillä on 2,5 kk päivittäistä joogaa ja pranayamaa takansa sekä muita harjoituksia ja Ralph totes tällä viikolla että hänen selkä on ilmeisesti parantunut koska mitään kipuja ei enää tule ja yhtäkkiä se voikin tehdä kaikki asanat mitä me muutkin ja tekee ne vielä tuplasti notkeammin kuin me, vaikka on 60v. Nyt se kävelee tuolla välillä käsillään ja juhlii selkäänsä ja sitä että sai tavallaan sitäkin kautta nyt uudestaan elämänilon takaisin. Ja tuo oli kuulemma hänelle se tavoite mitä tuli täältä hakemaankin, jos tämä suuntaus sattuis auttamaan selkään koska on kokeillut kaikki muita tyylejä jo.

Se mitä me täällä painotetaan on säännöllisyys, saman toistaminen ja rutiini. Me ollaan joogatunneilla vaikka ei välillä voidakkaan hyvin, jos ilta menee pitkäksi jonkun spesiaaliohjelman takia, me silti noustaan ylös 4.30 aamulla joogaamaan, ei poikkeuksia. Swami oli sitä mieltä että sairaudet on tekosyitä jättää tekemättä se, mikä pitää tehdä. Tietysti rajansa kaikella mutta voisi sanoa että Swami oli aika old school kaveri ja täällä ei paljon löysäilty tuolloin. Ei tässä paljon löysäillä nytkään mutta on meillä nykyään helpompaa kun Amma on johdossa. Nykyään paasto on vain tuon 5 päivää mistä 3 ollaan kokonaan syömättä ja 2pv hedelmälinjalla, ennen wanhaan Swamin aikaan paasto saattoi olla 9pv, riippuen henkilön Yantrasta. Tuolloin oli myös vähemmän vapaa-aikaa ja enemmän opiskelua.

Meillä oli perjantaina Satshanga tunnilla kyselytunti taas, eli saadaan tuolloin esittää Ammalle kysymyksiä aiheista mitä ollaan käsitelty. Sophie kysyi että onko sielulla jonkunlainen sidos sukupuoleen, synnynkö aina aina naiseksi jos olen ollu ennen nainen tai vastaavasti mies. Amma piti tunnin mittaisen puheen aiheesta polarizing & dualism. Tiivistettynä siis, se mihin me elämässä tähdätään on ykseys, eli me ollaan kaikki yhtä, samaa energiaa, ei ole erikseen sinua ja minua. Saattaa olla että vastakohdat viehättää mutta kun me aletaan polarisoimaan, ja näkemään itsemme erillisinä muista niin se luo ongelmia. Minä ja minun totuus ja sinä ja sinun väärät ajatukset.

10.12.

Eilen iltapäivällä mä tajusin kuinka paljon mä kaipaan Suomen hiljaisuutta ja rauhallisuutta. Täällä meillä ei ole hiljaista yölläkään. Meillä on aivan mahtava naapuri joka 24/7 luukuttaa hindi-musiikkia ja sillä on elämää suuremmat kaiuttimet jossain talonsa ulkopuolella, varmistaa näin että täällä koko kylä soi. Naapuri aloittaa joka päivä joskus 3-4 aikaan aamulla ja lopettaa yöllä ehkä kahden maissa, eli voi olla tunti taukoa. Samalla näillä paikallisilla kalastajilla on joku kuulutusjärjestelmä täällä ja kovaääniset mistä ne voi tiedottaa koko kylää aina. Täällä on tällä hetkellä joku pyhiinvaellus menossa ja hindu- juhlat kuulutetaan kalastajien kovaäänisistä samalla kun naapuri luukuttaa omaa musiikkiaan. Sitten meillä on 2 aikuista koiraa joita ei ole koulutettu ja ne haukkuu aina kun ne näkee toisen koiran tai kuulen minkä tahansa äänen...eli ihan koko ajan. Meillä on myös miljoona varista täällä jotka raakkuu taukoamatta. Takapihalla taas pauhaa katepillari joka rakentaa meidän rantaan aallonmurtajaa jotta ei ihan heti hukuta täällä. Nuo kaverit tekee töitä taukoamatta 24/7 ja kolistelee hirveitä kivenjärkäleitä tuonne merenpohjaan.  Liikenne kuuluu osittain meille asti mutta ei onneks kovin lujalla. Liikenteessähän täällä on töötti pohjassa oikeastaan koko ajan. Aluksi se oli melko outoa ja ahdistavaa mutta nyt siihenkin on tottunut eikä sitä oikein huomaa. Eilen vain tuli iltapäivällä kun oli loppurentoutus aluillaan siinä niin sellainen fiilis että miten tässä voi rentoutua kun niin hirveä meteli kuuluu koko ajan joka puolelta ja hyttyset syö sua päästä varpaisiin....melekosta! Kyllä siellä Suomessa onkin hiljaista!

Meidät kutsuttiin paikallisiin kihlajaisiin!! Meidän kokin tyttären kihlajaiset on tänään täällä meidän kylällä ja meidän koko jengi on kutsuttu tuonne. Meidän kokki Shanti, on saanut järjestettyä tyttärelleen miehen ja kihlajaiset ja me päästään nyt aitiopaikalla todistamaan perinteisiä intialaisia kihlajaisia. Odotettavasissa on ainakin ylipaljon syötävää ja makeata sellaista :P Ajattelin ryöstää morsiamen ja Ralph aikoi suudella morsianta! Katotaan miten käy....tuleekohan kutsu vielä häihin asti..

Meillä oli kyläilemässä täällä joku intialainen mies joka asuu nykyään Washingtonissa, kaveri on töissä jossain isossa joogaorganisaatiossa joka on ilmeisesti eräänlainen joogayhdistys. Sen tarkoitus oli katsella mikä meininki täällä meillä on koska he ilmeisesti yrittävät kalastella meidän Asramia ja koulua liittymään heidän katto-organisaatioon. Ihan mukavan oloinen heppu oli. Se oli meidän Pujassa eilen ja istu mun vieressä. Mun on muutenkin vähän vaikee laulaa näitä Sanskritin kielisiä hittibiisejä niin tämä kaveri lauloi mun vieressä aika kuuluvalla äänellä ja oli koko ajan muita edellä 2 sekuntia. Tuolla tempulla se sai mun uskomattoman erehtymättömän rytmitajun ihan sekaisin ja ei tullut laulamisesta tänäänkään mitään. Kaveri ei ollut selkeestikkään laulanut kuorossa koskaan ennen!

Nyt tässä vaiheessa vois sanoa taas että aika menee todella nopeesti. Tässä on oltu 2,5kk täällä ja jäljellä on aika tarkkaan 3,5 opiskelua. Sitten se ois aika palata hiljaiseen Suomeen. En oo vielä keksinyt että mitä alan tekemään isona.

11.12.

Kihlajaisista selvitty kunnialla, eikä kaapattu morsianta, näin ollen hääkutsua odotellessa. Ensimmäinen fiilis näistä juhlista oli että tämä muistuttaa täysin intialaista liikennettä, todellinen kaaos eikä mitään hajua mitä tapahtuu. Tuo tilaisuus siis tapahtui kahdessa kerroksessa, ylhäällä kattoterassilla oli itse seremonia ja alhaalla pääasiassa syötiin. Koko 3 tunnin ajan mitä me siellä oltiin oli paljon meteliä ja ihmiset menee edes takas ja kantaa tuoleja ylös ja alas ja morsian on vähän väliä yläkerrassa ja välillä alakerrassa ja sulhanen samoin mutta aina eri aikaan kuin morsian, ja kesken seremonian sulhanen puhuu kaikkien keskellä puhelimeen jne. Kesken seremoniankin kaikki huutaa ja juttelee ja puhuu puhelimiin. Ruokailu oli todella mielenkiintoinen kokemus. Meidän jengi istutettiin perimmäiseen huoneeseen ja mä tietysti menin ekana kun olin eniten nälissäni, meille lyötiin banaaninlehdet eteen ja sen jälkeen 6 kaveria ämpäreineen lappas ruokaa lehdelle. Ne kaverit jotka tarjoili huusivat koko ajan ja juoksivat ja kaikki muutkin siellä juoksi ja huusi koko ajan ja mulle tuli sellanen fiilis että meillä on jumalaton kiire, niimpä tuli hotkittua kaikki ruoka ennätys vauhtia suuhun, mutta niin teki kaikki muutkin. Puolessa välissä dinneriä tuli pieni haaste kun meni ylläri ylläri sähköt poikki joten mä perimmäisessä nurkassa en enää nähnyt ruokaani ollenkaan joten meinasin mennä paniikkiin. Mutta onneks täällä syödään käsin eikä haarukoilla tai veitsillä, joten pimeessä sai jatkettua ensi paniikin jälkeen sormin syömistä ihan hyvin. Ja mikä oli positiivista, sai hyvin perinteistä tamililaista ruokaa jonka oli tamililainen kokki valmistanut meille. Jälkkäreitä ei onneks ollut liikaa mitä vähän pelkäsin vaan oli jotain oranssia makeeta mössöä mistä ei ollut hajuakaan mitä se oli mutta ihan hyvää ja sitten jäätelöä :D Juomana pieni pullo vettä. Ainoa känninen juhlissa oli morsiamen isä mikä oli vähän surullinen näky. Shantin mies on alkoholisti eikä pystynyt oman tyttärensä kihlajaisissakaan olemaan selvänä :/ Taas näki yhden hyvän syyn pysyä kaukana viinasta!

 Noissa juhlissa oli varmaan koko meidän kalastajakylä sekä kaikki sukulaiset ja naapurit. Kun me saavuttiin paikalle oltiin meitä heti istuttamassa eturiviin aitiopaikalle mikä on vähän hassua koska kukaan meistä ei ole edes nähnyt morsianta tai sulhasta koskaan, mutta täällä halutaan kutsua valkoisia kavereita ja tuttuja aina juhliin vaikkei niitä tunnetakkaan eli riittää että joku ne tuntee niin on kunnia kun valkoinen kaveri tulee juhliin. Christin kertoi joka on siis ranskalainen ja asunut täällä 4 vuotta että heidät on kutsuttu useisiin kihlajaisiin ja häihin ja usein ei ole mitään hajua ketä ne on jotka menee naimisiin mutta koska Christinin perhe on eri värinen niin ne halutaan mukaan bileisiin. Mutta tämä tapaus oli toki vähän eri koska Shanti on meidän Ashramin kokki ja muutenkin tärkeä henkilö meille. Äärimmäisen hieno ihminen ja vahva, pakko olla että on jaksanut väkivaltaista juoppoa katsella. Tuokin on osoitus siitä että täällä ei tunneta tai harjoiteta individualismia, kyläläiset ei ota avioeroa eikä kukaan ole yksin, vaan se mitä on aloitettu yhdessä niin se viedään loppuun. Vaikka ukko ei tee mitään muuta kun juo ja hakkaa niin silti Shanti sitä elättää...mielenkiintoista.

Muutenkin tuntuu siltä että täällä ei ole (ainakaan kyläläisten ja perinteisten intialaisten keskuudessa) sellaista Hollywoodissa keksittyä rakkautta, vaan avioliitto ja parisuhde nähdään vähän eri tavalla kuin meillä lännessä. Se on kuin tiimi joka valitaan sen perusteella että mitkä osat tulee parhaiten toimeen keskenään. Valintaan ei osallistu vain morsian ja sulhanen vaan niiden vanhemmat. Kun tiimi on perustettu niin ne lähtee toteuttamaan yhteistä tavoitetta missä molemmat on yksilöitä eikä se perustu sellaiseen perhosia vatsan pohjassa ihastumiseen.

Ainiin, Sharavan, meidän hauska puutarhuri ja yleismies on ottanut missiokseen järjestää mut naimisiin paikallisen kanssa :D Se olis kuulemma kihlajaisissa esitellyt mulle neljä vaimoehdokasta mutta kun en ikinä ollut paikalla kun näitä ehdokkaita oli näkyvissä niin jäi myöhempään ajankohtaan tuo naimakauppa. Että semmosta.

Huomenna ollaan menossa jonnkekin Pondicherryn keskustan tuntumaan yliopistolle, siellä on stadioni jossa pitäis olla melko iso tilaisuus ja ohjelmassa on meditaatio. Amma oli luonnollisesti kutsuttu ja me muut tullaan luonnollisesti Avecceina paikalle meditoimaan :D

Joululoma näyttää lyhentyvän entisestään. Nyt meillä on keskellä lomaa Puja mihin on pakko osallistua ja ennen sitä lähdetään tekemään ekskursio jonnekin vuorelle. En tiedä minne päin tai oikeestaan mitään siitä retkestä muuta kuin että sinne kiivetään kävellen ilman jalkineita ja tämä on koko päivä retki. Mutta sekin tapahtuu keskellä joululomaa. Alan pikkuhiljaa luopumaan ajatuksesta että lähtisin minnekään täältä, lomaa taitaa olla 2-3 pv vielä jäljellä milloin voisi lähteä jonnekin mutta saattaa olla että tuo aika menee rannalla löhöilyyn ja nukkumiseen täällä.

Asanaharjoituksissa ollaan notkistuttu taas. Jostain syystä mun jalat ja lonkat on tiettyihin suuntiin tosi taipuvaisia ja mä saan jo jalan pään taakse, toki päätä en saa ylös ja selkää suoraks niin kuin oppikirjassa sanottais mutta voin ainakin sanoa että kerran oon saanut jalan pään taakse. Mutta takareidet ja reiden sivut on niin tiukat eli siis kireet että ne ei veny sitten millään. Takareidet alkaa vähän antamaan periks mutta kun vedetään jalat levälleen istualtaan ja sitten pitäs kurottaa ja laittaa naama lattiaan niin meikäläinen ei paljoa liikahda siitä, reisien sisäosat kinnaa niin paljon vastaan. Ei ole siis pelkoa että tässä Asanassa housut repeää.

Pientä lisäpotkua toi taas eilinen kun pamahti sulake ja jotain muutakin. Laitoin valot päälle niin alkoi ensin valot räppimään ja humina kuulumaan, sitten alkoi tulemaan savua aika paljon ja sen jälkeen kipinöitä ja vähän liekkejä ja pientä pauketta. Ajattelin sitten pistää valot pois kuitenkin ja olla pimeessä. Nyt pitää ootella että yleismies Saravan tulee kattomaan mitä tapahtu. Mulla on luonnollisesti Philipsin loisteputki- lamppu. Mutta jos nyt pitäis vale-insinöörin vikaraportti heittää niin veikkaisin että tuo ei ollut Philipsin vika. 

17.12.12

Ompa ollu kiirettä! Tuo 12.12.2012 meditaatio-tilaisuus oli todella outo juttu! Amma oli siis kutsuttu paikallisen koulu- ketjun tapahtumaan jossa oli siis tarkoitus rikkoa joitakin maailmanennätyksiä, paikalle oli odotettavissa 12 000 ihmistä. Ja kun Amma oli päävieras niin me luonnollisesti tullaan aina kylkiäisinä paikalle :D Täällä on sellainen koulu kuin Acharya, niillä on useita isoja kouluja täällä Pondicherryssä ja Chennaissa. Ja niiden oppilaista ja henkilökunnasta koostui pääosin tuo 12 000 ihmistä.

Me mentiin paikalle noin klo 10 ja käytiin koulun johtajan ilmastoidussa huoneessa juomassa mehut ensin ja kuuntelemassa vähän propagandaa. Sen jälkeen siirryttiin koulun taakse fudiskentälle jossa oli jo valmiina 12 000 koululaista / opiskelijaa istumassa ja odottamassa meditaation alkua. Sattui vielä kiva ilma eli lämpöä oli kai sellanen 33-34 astetta. Nuorimmat tuolla olijat oli varmaan ekaluokkalaisia ja vanhimmat yliopisto-opiskelijoita. Ne istui ympyrämuodostelmassa jo valmiina ja keskelle fudiskenttää oli jätetty puhujakoroke ja sen ympärille tilaa. Me luonnollisesti mentiin tuon puhujapöntön ympärille istumaan kaikkien toljotettavaksi. Tuo oli niin absurdi tilaisuus että mun on mahdotonta kuvailla mitä tuo oli. Me tiedettiin vaan että mennään meditoimaan ja tekemään jotain maailmanennätystä mutta me oltiin taas kerran joku nähtävyys siellä ja paikalla oli Intian lehdistö ja joitakin tv-yhtiöitä. Me valkonaamat tepastellaan keskelle yleisöä tietämättä mitä tulee tapahtumaan. Meille kaikille annettiin hienot pyramidi-hatut jotka piti myöhemmin laittaa päähän, kiinnitettiin kumilenksulla, ja kumilenksun ympärysmitta oli laskettu jonku ekaluokkalaisen mukaan. Tunsin oloni valtavan arvokkaaksi kun istuin siinä kentällä keskipäivän auringon alla suoraan, +34 lämmintä, pyramidihattu päässä, kaikki kävi tottakai kuvaamassa meitä siinä keskellä kun hiki valuu norona mun päällä. Sitten kun meditaatio alkoi niin piti ottaa vierustoverin kädestä tietysti kiinni koska tämän tilaisuuden johtaja oli jonkunlainen new age kaveri ja oli ehdottoman tärkeää että jokainen pitää kädestä kiinni toista. Mun vierustoveri oli molemmilla puolilla noin 1,5 m päässä musta eli mun kädet venyi tuon meditaation aikana varmaan 20 senttiä kumpikin. Meditaatio itsessään kesti 40 minuuttia ja tuo aika piti olla paikoillaan ja mulla kädet 90 asteen kulmassa kurottamassa kavereille. Ei oo varmaan vähään aikaan ollu mitään noin tuskallista kokemusta kuin tuo oli!!! Menetin varmaan kaiken nesteen mitä mun kropassa oli kun tuskailin tuolla kentällä että pysyn hengissä. Ja oli siellä kuuma muillakin. Mutta viihdykettä tarjos vierustoverini Tanja joka kesken meditaation alkoi laittamaan itselleen aurinkorasvaa ja ystävällisesti tarjosi sen jälkeen sitä vieressä istuvalle intialaiselle miehelle joka oli varmaan mustin intialainen mitä oon koskaan nähnyt. Mies ystävällisesti kieltäytyi aurinkorasvasta kuitenkin :D

Tilaisuuden jälkeen vaapuin kohti linja-autoa melko väsyneenä kunnes mut pysäytti joku intialainen TV-yhtiön edustaja joka välttämättä halus haastatella mua. Niinpä kävin antamassa omat kommenttini jollekin Hunaja tv- kanavalle tilaisuudesta ja kerroin myös joulupukista. Haastattelun hetkellä olo oli vähän epävarma kaikinpuolin enkä ole ihan varma että menikö tuo haastattelu täysin nappiin. Tuntui siltä että päivän velvollisuudet oli nyt suoritettu. Tehtiin kai me tuolla joku 6-7 maailmanennätystä. Ja mä tein varmaan itse henkilökohtaisen dallaksen- maailmanennätyksen!!

Tilaisuus oli kaikenkaikkiaan mun näkökulmasta katsottuna järjetön ja aivan älytön. Niitä lapsia istutettiin siellä varmaan 2h auringon alla ja me oltiin yhteensä 1,5h siinä kentällä jököttämässä. Kukaan ei tiennyt mitä tapahtuu ja musa oli aika ihmeellistä missä välillä laulettiin Jeesuksesta yms. Välillä 200 kiloinen järjestäjä älähti puhujakorokkeelta mikrofoniin kesken alkulämmittelyjen että vaihda biisiä :D Mutta tuo oli hyvin tyypillistä intialaista toimintaa. Täällä kaikki viedään aika äärimmäisyyksiin. Täällä on niin paljon jengiä että jos haluaa huomiota niin pitää tehdä jotain kunnolla isoa! Ja tuo kurinalaisuus lapsissa. Täällä koululaiset näyttää tottelevan opettajia. Veikkaan että nämä vielä saa täällä käyttää erilaisia metodeja lapsiin kuin meillä Suomessa. Ei taitaisi Suomessa minkään koulun tai yliopiston opiskelijat istua kahta tuntia liikkumatta, oli keli mikä hyvänsä.

Tuon jälkeen ollaankin viime viikolla ja tällä viikolla harjoiteltu ahkerasti jouluohjelmia. Eli meillä on luvassa laadukasta teatteria jouluaattona ja jotenkin mä oon ajautunut noihin mukaan vaikka ilmoitin että en ole käytössä. Ashramin lapset haluaa tehdä Leijonakuninga- näytelmän jossa me ollaan mukana kaikki, mä luonnollisesti olen apina. Mutta on mulla myös muitakin rooleja. Ja me kuvataan tästä myös elokuva joten ehkä tuo vielä ilmestyy BlueRayna keväällä.